Porvoolainen varhaiskasvatuksen opettaja Ritva Kilpirinne, 57, on kiitollinen löydettyään Porvoon suomalaisen seurakunnan tarjoaman keskustelupiiri Sohvaryhmän, joka kokoontuu kerran kuukaudessa Tuomiorovastin pappilassa, os. Suomenkyläntie 6.
– Se ilta oli mullistava. Se herätti minut huomaamaan, että olen jättänyt itseni huonolle hoidolle. Olen aina hoitanut vain muita, Kilpirinne pohtii.
– Olin ihan pohjalla, kun löysin tämän ryhmän. Se oli ihme taitekohta tässä sairastumisessani ja koko elämässäni. Miten voikaan joku Sohvaryhmä tehdä sen, että sinulla muuttuu kaikki. Se ilta tulee vieläkin mieleen aina, kun meinaan vajota sinne pohjalle. Se oli niin vaikuttavaa!
Ritva Kilpirinne, ulospäinsuuntautunut ja aktiivinen henkilö, on ollut fyysisesti ja psyykkisesti kovilla sen jälkeen, kun hänellä viime marraskuussa todettiin kaksi välilevyn pullistumaa. Elämäntilanne tuntui raskaalta, kun sairausloma vain jatkui ja jatkui, ja kivut olivat kovia lääkityksestä huolimatta.
– Lähtökohta oli se, että olin edellisellä viikolla ollut niin väsynyt hermokipuihin, ja olin kotona kuin myrskyn merkki. Mieheni joutui olemaan kiukutteluni kohteena. Sellainen kiukuttelu ei ole ollut minun tapaistani. Kuitenkin 38 avioliittovuoden jälkeen hän kesti sen.
Olin kivuissani ihan erakoitunut tänne kotiin
– Olin kivuissani ihan erakoitunut tänne kotiin. Kerroin lapsillemmekin, että isällä ja minulla on nyt todella vaikeaa. Silloin tajusin, että nyt minun täytyy muuttaa asennettani. Silloin sunnuntaina päätin, että minulla täytyy olla joku kiva juttu joka päivä, joka minua piristää. Maanantaina avatessani Facebookin huomasin seurakunnan sivuilla sen Sohvaryhmän. Ajattelin silloin, että se pelastaa yhden päivän.
– Olen aika sosiaalinen, olen ollut politiikassa ja seurakunnan luottamushenkilönäkin. Kuitenkin silloin arastelin lähtemistä. Koko päivän mietin, että onko minusta lähtijäksi. Mitä minä siellä puhun? Mitä laitan päälleni? Niin äkkiä ihminen erakoituu ja syrjäytyy, Kilpirinne kertoo.
Ilta sujui odotettuakin paremmin. Kilpirinteen oli helppo sopeutua porukkaan, ja pehmeällä sohvalla oli selkävaivaisenkin hyvä istua.
– Ihan pienen tuntuisena ihmisenä menin sinne. Siellä oli sinä iltana 17 ihmistä. Ei muita tuttuja paitsi pastori Laura Mäkelä. Oli pientä saatesanaa ja sitten valittiin kortit, jotka kuvasivat viime vuotta ja tätä vuotta.
Viime vuodelle valitsin koiran kuvan, Piku on ollut terapiakoirani, iso lohtu minulle.
Tälle vuodelle Kilpirinne otti kuvan, jossa oli kallio ja meri.
– Meri on minun elementtini, ja mieheni on kallio. Olin ensimmäinen, joka puhui. Kaikki olivat aivan hiljaa. Minkälaisia elämäntarinoita sieltä kuuluikaan. Oli yksinäisyyttä, oli rakkaudettomuutta, oli turvallisuuden puutetta, oli sairautta. Kaikilla oli jotain isoja juttuja.
Ajatella, sain kolme ystävää sieltä!
– Me kaikki oltiin jotenkin samalla viivalla, taustoista riippumatta. Olimme siellä tukemassa toisiamme. Se oli vahva kokemus. En ymmärrä, mitä minussa tapahtui. Minun murheeni alkoivat tuntua aika pieniltä, Kilpirinne kertoo.
Eräs nainen lohdutti häntä sanoen: ”Ritu, älä sano noin, että sinun murheesi ovat pieniä. Ne ovat tarpeeksi suuria sinulle. Ei mitään murheita voi rinnastaa, ei pidä vähätellä omia vaikeuksiaan.”
Toki ilojakin tuotiin esille. Siellä itkettiin ja naurettiin, ja sen jälkeen juotiin kahvit.
– Siellä oli ihmisiä, jotka eivät yleensä ole seurakunnan toiminnoissa, osa ei edes kuulunut kirkkoon. He tulivat avoimin mielin katsomaan sitä toimintaa. Olimme ihmisinä kaikki samalla viivalla.
Kilpirinne tutustui paremmin kolmeen naiseen.
– Jatkoimme keskusteluja, ja meillä synkkasi hyvin, hän muistelee.
– Teimme WhatsApp -ryhmän, ja he ovat olleet meillä jo saunomassakin. Olimme ihan vieraita ihmisiä ja nyt olemme kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Ajatella, sain kolme ystävää sieltä!
Haluatko lukea lisää Poijun tarinoita? Tai haluatko saada lisää tietoa Porvoon suomalaisen seurakunnan toiminnasta? Ohessa linkkejä:
- Lue koko Poiju näköislehtenä
- Tulevat Sohvaryhmät (keväällä ma 17.4. ja 15.5.) löydät tapahtumakalenterista.
- Kärsimys on yksi elämän suurista mysteereistä – samanlainen kuin Jumala ja rakkaus. Lue Tommy Hellstenin haastattelu.
- Neljä erilaista messua – tervetuloa tutustumaan!
- Diakoni ja esikoisrunoilija Sini Makkoselle kirjoittaminen on ollut tärkeä tunteiden ja ajatusten käsittelyn työväline teinipäiväkirjoista asti. Parikymppisenä tekstit alkoivat yhä useammin asettua runon muotoon. Lue artikkeli Runoja sydämen hiljaisuudesta
