Neuvottelukunnat ja yhteyshenkilöt

Vuoden 2022 marraskuussa pidettyjen kirkollisvaalien jälkeen valittiin uudet jäsenet seurakuntayhtymän toimielimiin helmikuussa 2023 pidetyssä yhteisessä kirkkovaltuustossa. Joulukuussa 2022 hyväksytyn seurakuntayhtymän rahanjakoselvityksen mukaisesti jätettiin perustamatta kiinteistö- ja hautausmaajohtokunta sekä perheneuvonnan ja sairaalasielunhoidon johtokunnat.

Näiden tilalle tulivat perheneuvonnan ja sairaalasielunhoidon neuvottelukunnat. Kiinteistö- ja hautausmaa-asioiden osalta valmistelevien viranhaltijoiden tueksi nimettiin kaksi yhteyshenkilöä.

Entisten johtokuntien alaiset hallinnolliset asiat siirtyvät yhteiselle kirkkoneuvostolle päätettäväksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti nimittää Porvoon sairaalasielunhoidon neuvottelukunnan ja perheneuvonnan neuvuttelukunnan 23.2.2023.

Neuvottelukuntien tarkoitus on painottua kehittämiseen ja rohkaista kokeiluihin. Kehittämistä varten perustetaan seurakuntalaisten asiantuntemukseen ja kiinnostukseen nojautuva neuvottelukunta, jossa työalan työntekijöiden tukena ovat seurakunnat ja ne intressiryhmät, joiden kanssa arjen työ tapahtuu.

Neuvottelukunta kokoontuu ainakin kerran vuodessa. Kokouksesta tehdään muistio, joka annetaan tiedoksi yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Sairaalasielunhoidon neuvottelukunta

Porvoon seurakuntayhtymän sairaalasielunhoidon neuvottelukunnan jäsenet 2023–2024:

  •     Johtava sairaalapastori Maikki-Liisa Ruhala, kokouksen koollekutsuja
  •     Yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Leena Sorjonen
  •     Borgå svenska domkyrkoförsamling, jäsen Benita Ahlnäs
  •     Borgå svenska domkyrkoförsamling, jäsen Virva Nyback
  •     Porvoon suomalainen seurakunta, kirkkoherra Pontus Salmi
  •     Porvoon suomalainen seurakunta, jäsen Irmeli Hoffren
  •     HUS/Porvoon sairaala, ylihoitaja Tuulia Koponen
  •     Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, tulosyksikköpäällikkö Pia Hellman
     

Perheneuvonnan neuvottelukunta

Porvoon seurakuntayhtymän perheneuvonnan neuvottelukunnan jäsenet 2023–2024:

  •     Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Harri Virtanen, kokouksen koollekutsuja
  •     Yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Anu Harjumaaskola
  •     Borgå svenska domkyrkoförsamling, jäsen Kristina Rosenström
  •     Borgå svenska domkyrkoförsamling, jäsen Anna Henning
  •     Porvoon suomalainen seurakunta, jäsen Eeva-Liisa Kangas
  •     Porvoon suomalainen seurakunta, perhetoiminnasta vastaava työntekijä (kirkkoherra ilmoittaa myöhemmin)
  •     Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelupäällikkö Kristina Huopalainen
  •     Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tulosyksikköpäällikkö Katarina Alhovuori.

Hautaus- ja kiinteistötoimen yhteyshenkilöt

  • Porvoon suomalainen seurakunta, Jorma Anttila
  • Borgå svenska domkyrkoförsamling, Torbjörn Blomqvist