Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakunnassa me olemme kaikki Jumalan lapsia ja kuulumme Jumalan perheväkeen. Yhdessä me kasvamme perheenä ja yksilöinä koko elämämme ajan. Seurakunta on turvallinen paikka opetella suunnittelemaan ja toiminaan yhdessä, ilmaisemaan omia mielipiteitä ja olemaan myös eri mieltä. Seurakunnassa me pienet ja suuret harjoittelemme toistemme kuuntelemista ja kunnioitusta. Yhdessä pyydämme Taivaan Isän johdatusta ja siunausta elämäämme.
Tule mukaan, ota yhteyttä!
Porvoon suomalaisen seurakunnan varhaiskasvatus lähettää onnittelukortit kaikille 1-4 -vuotiaille jäsenilleen.
Seurakunta järjestää kuluvan vuoden aikana neljä vuotta täyttäville seurakunnan jäsenille syntymäpäiväjuhlat syys-lokakuussa sunnuntaina klo 16 Gammelbackan seurakeskuksella. Kutsu lähetetään lapsen nimellä kotiosoitteseen.
Kouluvuoden alkaessa järjesteään kouluun lähtevien siunaaminen.
linkkejä: Perhepolku-verkkokurssi
Saat vuoden aikana 9-10 sähköpostia, josta löydät ajankohtaista toimintaamme.
Liity sähköpostilistalle tästä.
Perhe ovat ne, jotka ihminen itse kokee perheekseen. Jollekin perhe voi olla aikuiset sisarukset, toiselle ystävät ja kolmannelle puoliso. Perhelähtöisessä seurakunnassa ymmärrämme perheiden monimuotoisuuden rikkautena.
Perheen muodostavat Tilastokeskuksen määritelmän mukaan yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia. Lapsiperheillä taas tarkoitetaan perheitä, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi.
Lapsi- ja perhetyö
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä