Porvoon tuomiokirkko loistaa jouluna toivon majakkana
Porvoon tuomiokirkko valaistaan jo toisen kerran valoteoksella, jonka on suunnitellut raumalainen tuottaja Mikko Kiviharju, yrityksestä Mixa. Porvoon seurakunnat toteuttavat teokseen äänimaiseman, joka on kuultavissa autoradion tai älypuhelimen kautta.

Päivitys 28.12 - katso video valoteoksesta
Katso alla video vuoden 2020 valoteoksesta. Videon on tuottanut Niko Laurila.
Tänä vuonna myös videoteos
Kirkko loistaa kaupunkiin illoittain vaihtuvassa teemavärissä. Kirkon joenpuoleiseen päätyyn heijastetaan kirkkoa varten luotu videoteos Himmeli. Teos ei tarjoile katsojalleen selkeää teemaa, vaan jokainen katsoja löytää siitä oman sanomansa ja merkityksensä, Himmeli vaihtaa jatkuvasti muotoaan eikä esiinny kahta kertaa samassa muodossa. Kiviharju on suunnitellut videoteoksen toteutettavaksi yhdessä taiteilija Niko Tiaisen kanssa.
Valoteoksen teemana kunnioitus, rakkaus ja toivo
Teemana teokselle on tänä vuonna kunnioitus, rakkaus ja toivo, jotka tulevat Kiviharjun mukaan lähelle kirkon sanoman kolmea perinteistä avainsanaa uskoa, toivoa ja rakkautta.
─ Kirkko loistaa toivon majakkana pimeyden keskellä saatellen tämän vuoden hiljalleen päätökseensä, kuvailee Mikko Kiviharju.
Seurakuntien kanttoreiden luoma musiikki täydentää elämyksen
Kokonaisuuden täydentää Porvoon seurakuntien toteuttama äänimaisema, joka on kuunneltavissa tilaisuuden ajan sähköisessä muodossa. Tällä tavalla rauhoitamme kirkon pihan hiljaisuuteen.
Voit kuunnella joko FM-taajuudelta esimerkiksi autoradiosta tai verkon kautta älypuhelimeltasi. Halutessasi voit siis nauttia valoteoksesta ja musiikista turvallisesti autostasi.
Tämän tiedotteen lopussa voit tutustua äänimaiseman kappaleisiin.
Valoteoksen täydentävää äänimaisemaa pääset kuulemaan 97,3 mHz FM-taajudelta sekä tämän linkin takana, YouTube avautuu.
Sisävalot päällä kirkossa koko jouluyön
Kirkko on valaistu samalla teemalla myös sisältä - ikkunoista loistaa rakkauden, kunnioituksen ja toivon valo.
Jouluaattoyönä kirkon valot palavat sisällä koko yön. Näin Porvoo yhtyy monen muiden seurakuntien kanssa kampanjaan, jossa kirkkojen valot ovat päällä läpi jouluyön, toivon ja rauhan merkkinä. Kampanjan idea on lähtenyt liikkeelle Punkaharjulta, ja tieto ideasta levisi nopeasti seurakunnasta toiseen ja pian mukana oli jo kymmeniä kirkkoja ympäri maata. Kirkon lamput palavat jouluyönä esimerkiksi Helsingissä, Vaasassa ja Kemiönsaaressa.
Taustana kampanjalle on, että seurakunnat ympäri Suomea valmistautuvat jouluun hyvin poikkeuksellisissa tunnelmissa: kirkkojen ovet ovat kiinni ja joulunajan tapahtumia perutaan ja siirretään verkkoon. Punkaharjun kappeliseurakunnasta liikkeelle lähtenyt oivallus kuitenkin luo valoa tähänkin jouluun.
Porvoon tuomiokirkon valoteos loistaa neljä iltaa jouluna – huomioidaan turvavälejä vierailtaessa Kirkonmäellä
Porvoossa valoa on sitä enemmänkin, koska Porvoon tuomiokirkko valaistaan 23.-26.12. aikavälillä 17.00 - 23.00. Porvoolaisille on siis runsaasti aikaa nauttia valoteoksesta. Vierailtaessa kirkon pihamaalla pidetään luonnollisesti turvavälejä, sekä käytetään ruuhkan syntyessä maskeja. Oiva katselupaikka teokselle avautuu myös Näsinmäeltä.
Lyhyesti
- Mitä: Porvoon tuomiokirkko on valaistu ulkoa- ja sisältä, valoteos Toivon Majakka
- Milloin: 23.12 - 26.12 klo 17-23
- Kuka: Mikko Kiviharju yhteistyössä Porvoon ev.lut. seurakuntien kanssa
- Ääni: Valoteoksen täydentävä äänimaisema pääset kuulemaan 97,3 mHz FM-taajudesta sekä tämän linkin takana, YouTube avautuu.
Äänimaiseman kappaleet ja muusikot
Johann Pachelbel: Wie schön leuchtet der Morgenstern
Johann Pachelbel: Vom Himmel hoch, da komm' ich her
Domenico Zipoli: Pastorale
Reidar Tollander, urut
Adolphe Adam: O helga natt
Ilmari Leisma, laulu
Oi Beetlehem, sä pienoinen
Säv. Lewis H. Redner
San. Phillips Brooks
Suom. V. Arti
Merja Halmetoja, Kaisa Sidoroff, Minna Wesslund, Jarkko Yli-Annala
Diedrich Buxtehude: In dulci Jubilo
Jarkko Yli-Annala, urut
Jouluyö, juhlayö
säv. Franz Gruber / san. Joseph Mohr
suom. K. O. Schönemann
Tulkoon joulu
Säv. ja san. Pekka Simojoki
Sancti Amici & Frida, joht. Minna Wesslund
Valo syttyi pimeään
Vanha ranskal. sävelmä, san. Liisa Tenkku
Kaisa Sidoroff ja Minna Wesslund, laulu
Claude Balbastre: Quand Jésus naquit à Noël
Jarkko Yli-Annala, urut
La Rejoiussance
Georg Friedrich Händel. Arr. NN
Leo Kylätasku, trumpetti
Per Hytönen, alttotorvi
Patrik Latvala, pasuuna ja tuba
Uutisen kuva: Niko Laurila
21.12.2020 07.52