Uutislistaukseen

Osallisuus on tärkeää, kun seurakunnat kehittävät kirkonmäkeä

Porvoon seurakuntayhtymän kirkonmäen kehittämisryhmä on aloittanut työnsä tänä vuonna. Ryhmän yhteinen tahtotila on osallistaa kaikkia kiinnostuneita kehitystyöhön. 

Vanhan kaupungin talvimaisema, kirkonmäki.

Tähtäimessä elinvoimainen alue myös tulevaisuudessa

Porvoon seurakuntayhtymän kirkonmäen kehittämisryhmä on aloittanut työnsä tänä vuonna. Ryhmä on luonteeltaan keskusteleva ja valmisteleva. Itse päätökset tehdään seurakuntayhtymän luottamuselimissä. Ryhmässä pidetään huolta siitä, että kuunnellaan eri mielipiteitä siitä, kuinka aluetta pitäisi kehittää.

– Olemme kiinnostuneita kehittämään tuomiokirkon aluetta. Meille tulee erialaisia foorumeita ensi vuoden aikana, joissa voi tuoda esiin mielipiteitään ja ehdotuksia. Visiomme on, että meillä vielä 30 vuodenkin päästä on elinvoimainen alue, sanoo Pontus Salmi, Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra, joka myös johtaa puhetta ryhmässä.

Porvoon hiippakunnan kirkollinen keskus on kirkonmäellä

Myös Porvoon tuomiokapitulin edustaja työryhmässä, piispa Bo-Göran Åstrand, nostaa esiin porvoolaisen kuuntelemisen tärkeyden.

– On tärkeää, että porvoolaiset saavat olla projektissa mukana antamalla ideoita ja mielipiteitä. On myös tärkeää, että kehitysprosessi on avoin. Osallisuus takaa hyvän tuloksen, Åstrand sanoo.

Åstrandin mielestä se on vaativa projekti, mutta hyvin tärkeä myös Porvoon hiippakunnalle.

– Tuomiokirkko, piispantalo ja tuomiokapitulin rakennus muodostavat ainutlaatuisen ja arvokkaan kokonaisuuden paikallisesti ja myös valtakunnallisesti. Tämä on myös hyvin tärkeä alue hiippakunnalle. Porvoon hiippakunta, joka on perustettu kielellisin perustein ja on maantieteellisesti hajanainen, tarvitsee kirkollisen keskustan – ja tämä kokonaisuus palvelee sellaisena. Toivon, että alueen historiallinen perintö säilyy samalla kun alue kehittyy nykypäivään ja vastaa tämän päivän tarpeisiin.

Tärkeää kuunnella eri-ikäisiä ihmisiä

Borgå svenska domkyrkoförsamlingin kirkkoherra Mats Lindgård nostaa esiin, että eri ikäryhmät saavat tulla puheisiin.

– On tärkeää, että työryhmä kuuntelee ja ottaa huomioon seurakuntalaisten omat näkemykset Tuomiokirkon alueen kehittämisestä. Sekä nuorten että iäkkäämpien tulee päästä puheisiin.

Eri ihmiset näkevät eri tavalla, mitä kehittämistarpeita on.

Osan mielestä on tärkeintä, että kirkkojen alueesta tehdään viihtyisä ja houkutteleva niin, että alue voi nykyistä suuremmissa määrin muodostua tärkeäksi kokoontumispaikaksi meille Porvoossa asuville. Toisille ehkä on tärkeintä aloittaa siitä, että Pikkukirkosta tehdään monikäyttöinen siten, että siellä voidaan pitää esim. kirkkokahvit messun jälkeen ja muuta ryhmätoimintaa. Pienten lasten vanhemmat pitäisivät tervetulleena, että Tuomiokirkon sisätiloista tehdään lapsiystävällisemmät. Kirkon sisustus ei juuri nyt ole erityisen lapsiystävällinen, hän lisää.

Ensi vuonna suunnitellaan Pikkukirkosta monikäyttöisempi

Kirkonmäen kehittämistyö etenee asteittain. Yhteiselle kirkkovaltuustolle on annettu aloite, joka koskee Tuomiokirkon asehuoneen toimintojen kehittämistä. Kirkkovaltuusto on myös päättänyt, että Pikkukirkosta tehdään monikäyttöisempi. Vuoden 2024 talousarviossa on varattu yhteensä 155 000 euroa suunnitteluun ja töiden käynnistämiseen. Suunnittelussa käytetään palvelumuotoilua.

 ”Meidän ei tarvitse pelätä muutosta”

Mats Lindgård haluaa korostaa, että on mahdollista tehdä muutoksia kunnioittaen alueen ja kirkkojen luonnetta.

– On monta hyvää esimerkkiä siitä, kuinka kauniisti, hienosti ja inspiroivasti kirkkoja, myös vanhoja keskiaikaisia kirkkoja voidaan kehittää. Sellaisia kirkkoja on esimerkiksi Saksassa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Kuitenkin myös täällä meillä Suomessa. Siinä vaiheessa, kun työryhmän ajatuksista tulee konkreettisempia, otetaan asiantuntijoita mukaan: arkkitehti, kirkkohallitus, Museovirasto. Olen varma, että myös me täällä Porvoossa yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa päädymme hyviin toimenpide-ehdotuksiin, jotka tekevät Tuomiokirkon alueesta, Tuomiokirkko ja Pikkukirkko mukaan lukien, monikäyttöisemmän, täydessä kunnioituksessa alueen ja kirkkojen luonnetta kohtaan. Meidän ei siksi tarvitse pelätä muutosta, vaan saamme katsoa tulevaan odottaen. Samaan aikaan tarvitsemme kärsivällisyyttä. Tällaiset hankkeet vievät aikaa.

Pontus Salmea, Mats Lindgårdia ja Bo-Göran Åstrandia haastateltiin ensin Poiju-lehteen. 

Työn taustalla on seurakuntien ja yhtymän strategiat kehittää aluetta siten, että se vastaa nykyisiä ja tulevia tarpeita. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti 24.2.2022 aloittaa työ. Se teki viranhaltijaryhmä, jonka tehtävänä oli selventää suunnitelmia. Päätös varsinaisen ohjausryhmän nimittämisestä tehtiin yhteisessä kirkkoneuvostossa 23.2.2023. Ryhmään kuuluu:

Salmi Pontus, kirkkoherra Porvoon suomalainen seurakunta, koollekutsuja 2023–2024
Lindgård Mats
, tuomiorovasti, kirkkoherra Borgå svenska domkyrkoförsamling, koollekutsuja 2025–2026  
Eloneva Krista, kiinteistö- ja hankintapäällikkö 
Kiinteistötoimen työnjohtaja
Lampenius Simon, viestintäpäällikkö
Talvitie Anna, yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja
Stråhlman Rebecka, yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja 
Björkbacka Marit, jäsen, Borgå svenska domkyrkoförsamling
Kokkola Mikael, jäsen, Borgå svenska domkyrkoförsamling
Terho Johanna, nuorisotyönohjaaja, Borgå svenska domkyrkoförsamling
Knoop Johanna, jäsen, Porvoon suomalainen seurakunta
Liikala Teemu, jäsen, Porvoon suomalainen seurakunta                          
Helenelund Mikael, kanttori, Porvoon suomalainen seurakunta
Åstrand Bo-Göran, biskop i Borgå stift

 

Lisätietoja:

Pontus Salmi (13.12. lähtien)
pontus.salmi@evl.fi
050 521 6046

Mats Lindgård
mats.lindgard@evl.fi
040 594 6038

Krista Eloneva (11.12. lähtien)
krista.eloneva@evl.fi
040 488 9009

Fri Dec 08 09:33:00 EET 2023