Yhteisvastuulla tuetaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria

2024-03-23 04:35:00.0, Eija Quinlan

Yhteisvastuu-logo.

Voit lukea kaikki Poiju-lehden jutut myös näköislehdestä, johon pääset tästä linkistä.

Yhteisvastuukeräys käynnistyi jumalanpalveluksella 4. helmikuuta 2024.

Tänä vuonna keräyksellä autetaan nuoria, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuutensa hyvään elämään Suomessa ja maailmalla.

Yksinäisyys on ahdistava, yksilöllinen kokemus ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä. Tällä hetkellä yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoista noin 14 prosenttia kokee yksinäisyyttä.

Kuinka tärkeä tämän vuoden keräysteema on, Porvoon suomalaisen seurakunnan Yhteisvastuukeräyksen kampanjapäällikkö, nuorisotyönohjaaja Rasmus Asmundela?

– Tämä on sydäntäni lähellä oleva teema, olen itsekin kohdannut omassa elämässänikin yksinäisyyttä nuoruusvuosinani. Koen myös, että yleisellä tasolla yksinäisyys on yleistynyt nuorilla. Meidänkin toiminnassa näkyy nuoria, joilla on omaa kokemusta yksinäisyydestä. Tämän vuoden Yhteisvastuun lahjoituskohteella tehdään todella tärkeää työtä, ja annetaan hyviä mahdollisuuksia nuorille.

 

Esimerkiksi miten Yhteisvastuu näkyy Porvoossa?

– Olimme esillä Porvoon valoissa helmikuussa. Yhteisvastuulippaita tulee kevään aikana moniin liikkeisiin. Nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä toteutetaan myös toukokuussa nuorten taidenäyttely.

Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään maailman katastrofialueiden ihmisten auttamiseen Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.

Keräystuotoista 40 prosenttia lahjoitetaan Suomeen. Tänä vuonna 20 prosenttia ohjataan HelsinkiMission kautta yksinäisten nuorten tukemiseen, ja 20 prosenttia jää evankelis-luterilaisille seurakunnille paikalliseen nuorten auttamistyöhön.

– Kosmos on meidän paikallinen keräyskohde. Se saa 20 prosenttia Porvoossa suomalaisen seurakunnan toimesta kerätyistä Yhteisvastuukeräyksen varoista, Porvoon suomalaisen seurakunnan diakoni, kampanjapäällikkö Sini Makkonen kertoo.

 

Porvoon Kulttuuripaja Kosmos tarjoaa vapaaehtoista ja maksutonta, vertaisohjaajien ohjaamaa luovaa ryhmätoimintaa.

– Toiminta on suunnattu 18–35 -vuotiaille, joilla on jokin mielenterveyden haaste tai muuten haastava elämäntilanne. Kulttuuripajalle ei tarvita lähetettä, oma kokemus haasteesta on riittävä, Kosmoksen vastaava ohjaaja Nina Vuorinen kertoo.

– Kosmoksen toiminta on lähtenyt mukavasti käyntiin ja kävijämäärä on tällä hetkellä keskimäärin 4,6 osallistujaa päivässä. Kävijöiden keski-ikä on 25,8 vuotta. Olemme saaneet palautetta muutamaltakin nuorelta, että Kulttuuripaja on ollut heille käänteentekevä paikka.

– Nyt alkavat vertaisohjatut ryhmät ovat virkkausryhmä, DIY-ryhmä sekä lautapeliryhmä, Vuorinen kertoo.

– Tästä Yhteisvastuuavustuksesta on meille ihan valtavasti iloa. Pääsemme sen avulla ehkä vähän enemmän kulttuurin pariin. Onhan sekin yhteisöllisyyttä kasvattavaa.