Iloinen työntekijä hautausmaalla istuttaa kukkia.

KESÄTYÖTÄ NÄSINMÄEN HAUTAUSMAALLA 2022

Porvoon seurakuntayhtymä hakee Näsinmäen hautausmaalle kesähenkilökuntaa yhteensä noin 30 henkilöä määräaikaisiin työsuhteisiin kaudelle 2023.

Työtehtäviin kuuluu hautausmaan ylläpito- ja vihertyöt sekä hoitohautojen hoitotyöt. Odotamme työntekijöiltä kykyä fyysiseen ulkotyöhön, täsmällisyyttä ja yhteistyökykyä.

Hakemusten perusteella osa kutsutaan haastatteluun ja rekrytointi aloitetaan jo hakuajan kuluessa. 

Palkkaus on KirVESTES:n mukainen ja viikkotyöaika on 38 tuntia 15 minuuttia.

Hakeminen tapahtuu ainoastaan sähköisesti alla olevien linkkien kautta ajalla 26.1.-1.3.2023.

Voit hakea seuraaviin tehtäviin:

Puistopuutarhuri

Puistopuutarhureiksi määräaikaiseen (1.4. – 31.10.2023) työsuhteeseen palkkaamme 1–2 henkilöä.

Edellytämme, että olet koulutukseltasi puutarhuri, työskennellyt alalla muutaman vuoden ja sinulla on vähintään T-ajokortti. Työkokemus hautausmaa-alalta ja puutarhakoneiden käyttökokemus katsotaan eduksi. Puistopuutarhuri vastaa hautausmaan viheralueiden ylläpitotöiden toteutuksesta ja hoitohautojen hoidosta yhdessä työnjohdon ja kausihenkilökunnan kanssa.

Toivomme hakijalta positiivista asennetta, ahkeruutta, yhteistyökykyä sekä kykyä fyysiseen ulkotyöhön ja omaisten kohtaamiseen.

Haastatteluun kutsutaan tarvittaessa ja valituille ilmoitetaan päätös henkilökohtaisesti. Valinnat aloitetaan jo hakuajan kuluessa.

Tehtävän palkkaus on KirVESTESin mukainen, vaativuusryhmä 403 (peruspalkka 2220,08 €/kk). Lisäksi soveltuvasta työkokemuksesta voidaan maksaa kokemuslisää (84,00–313,00 €/kk). Käytössä on myös suorituslisäjärjestelmä.  Viikoittainen työaika on 38 tuntia 15 minuuttia. Työsuhteissa on koeaika.

Hae puistopuutarhuriksi tästä.

Erityisammattimies 

Erityisammattimiehen nimikkeelle palkkaamme 1–2 henkilöä. Tehtävä on määräaikainen ajalla 1.4. – 31.10.2023. 

Edellytämme, että olet täyttänyt 18 vuotta ja sinulla on vähintään T-ajokortti. Puutarhakoneiden käyttökokemus lasketaan eduksi.

Työssäsi osallistut hautausmaan ja hautojen hoito- ja kunnossapitotehtäviin sekä tarvittaessa myös hautojen kaivuu- ja peittotyöhön.  Toivomme sinulta vastuullisuutta, joustavuutta, valmiutta muuttuviin tehtäviin ja kykyä työskennellä itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa.

Erityisammattimiehen tehtäviin kuuluu myös kappelin vahtimestarin tehtäviä, joissa toivomme työntekijän tulevan toimeen sekä suomen että ruotsin kielellä. Sinun on tarvittaessa varauduttava olemaan töissä myös lauantaisin.

Haastatteluun kutsutaan tarvittaessa ja valituille ilmoitetaan päätös henkilökohtaisesti. Valinnat aloitetaan jo hakuajan kuluessa.
Tehtävän palkkaus on KirVESTESin mukainen, vaativuusryhmä 402 (peruspalkka 2092,17 €/kk). Lisäksi soveltuvasta työkokemuksesta voidaan maksaa kokemuslisää (79,00–295,00 €/kk). Käytössä on myös suorituslisäjärjestelmä. Työsuhteissa on koeaika.
 

Hae erityisammattimieheksi tästä

Kausityöntekijä

Kausityöntekijöitä palkkaamme määräaikaiseen (24.4. – 31.10.2023) työsuhteeseen yhteensä 14–16 henkilöä.

Työtehtäviin kuuluu hautausmaan ja hautojen hoito- ja kunnossapitotehtäviä, muun muassa haravoimista, kukkien istuttamista ja kastelua sekä nurmenleikkuuta.

Toivomme hakijalta reippautta, yhteistyökykyä ja positiivisuutta sekä kykyä fyysiseen ulkotyöhön ja omaisten kohtaamiseen. Odotamme työnhakijalta vähintään 18 vuoden ikää ja valmiutta olla työssä koko työjakson ajan 24.4. -31.10.2023. Kokemus puisto- ja puutarhatöistä katsotaan eduksi. 

Haastatteluun kutsutaan tarvittaessa ja valituille ilmoitetaan päätös henkilökohtaisesti. Valinnat aloitetaan jo hakuajan kuluessa.

Tehtävän palkkaus on KirVESTESin mukainen, vaativuusryhmä 301 (peruspalkka 1819,14 €/kk) tai 302 (peruspalkka 1881,71 €/kk) tehtävän mukaan. Lisäksi soveltuvasta työkokemuksesta voidaan maksaa kokemuslisää. Käytössä on myös suorituslisäjärjestelmä. Viikottainen työaika on 38 tuntia 15 minuuttia. Työsuhteissa on koeaika.

Hae kausityöntekijäksi tästä 

Kesätyö (Opiskelijat / Koululaiset)

Opiskelijoita ja koululaisia palkkaamme Näsinmäen hautausmaalle kesätyöntekijöiksi 10–15 henkilöä. 
Voit hakea tehtävään, jos olet työsuhteen alkaessa vähintään 17-vuotias.

Työtehtäviin kuuluu hautausmaan yleishoito ja hautojen hoito mm. haravointi, kitkeminen, kukkien kastelu ja nurmikon leikkuu. Arvostamme reipasta asennetta, ahkeruutta ja täsmällisyyttä sekä kykyä fyysiseen ulkotyöhön.

Työsuhteet ajoittuvat ajalle toukokuu-syyskuu 2023 ja voivat olla pituudeltaan 1–4 kk. Ilmoita siis hakemuksessasi, milloin voit aloittaa ja mihin saakka työskennellä. Mikäli sinulla on jokin työjakson keskeyttävä rajoite (esim. lomamatka) ilmoita siitä hakemuksessasi.

Haastatteluun kutsutaan tarvittaessa ja valituille ilmoitetaan päätös henkilökohtaisesti. Valinnat aloitetaan jo hakuajan kuluessa.

Kesätyöntekijän peruspalkka on ensimmäisellä kaudella 1313,13 €/kk ja toisella kaudella 1412,78 €/kk.

Viikkotyöaika on 38 h 15 min. Työsuhteissa on koeaika.

Hae kesätöihin tästä


Hakemukset tulee jättää viimeistään 1.3.2023.

Lisätietoja antaa Jouni Manninen 040 6747 467 jouni.manninen@evl.fi

Porvoo 25.1.2023
Porvoon seurakuntayhtymä
 

Ota yhteyttä

erityisammattimies
Porvoon seurakuntayhtymä
Hautauspalvelut