Uutislistaukseen

Ekopaasto 2022 kutsuu meidät metsään  

Kansallisen Ekopaasto-kampanjan, johon myös Porvoon seurakunnat osallistuvat, teemana on tänä vuonna metsä, suhteemme metsään ja että metsä kutsuu. Kampanjan kautta nostetaan esiin suomalaisten erilaisia metsäsuhteita.  

Osalle metsä on virkistyspaikka – toiselle se on paikka, joka antaa elannon. Monelle metsä ja luonto ja paikka, jossa koetaan rauhaa ja että on osa jotain suurempaa.  

Nuori ottaa kuvia valoisassa metsässä.

Porvoon seurakunnat osallistuvat Ekopaastoon ja teema näkyy useissa toiminnoissa sekä suomeksi että ruotsiksi. Ekopaasto käynnistyy tuhkakeskiviikkona 2. maaliskuuta ja päättyy pääsiäislauantaina 16. huhtikuuta.

- Luonnossa liikkuminen on yksi suomalaisten lempiharrastuksista. Metsä kutsuu meitä liikkumaan ja nauttimaan luonnosta, sanoo Gunvor Haddas, joka työskentelee kampanjan näkyvyyden ja tapahtumien parissa Borgå svenska domkyrkoförsamlingissa.   

Kampanjassa otetaan esiin myös suojelunäkökulma. Metsä kutsuu meitä pitämään huolta. Meidän täytyy pitää huolta ympäristöstämme, jotta me itse ja sukupolvet meidän jälkeemme voivat nauttia siitä tulevaisuudessa.   

- Metsä kutsuu meitä myös pohtimaan ja pysähtymään. Monet suomalaiset vierailevat eniten kirkossa, joka sijaitsee mäntyjen ja kuusien alla ja jossa on pelto- tai suomaisema, sanoo Andreas Lundgren, Porvoon suomalaisen seurakunnan pappi.   

YouTube-video

Keskustelua, musiikkia, vaellusta – monipuolista ohjelmaa sekä suomeksi että ruotsiksi  

Ekopaastoteema tuodaan esiin seurakuntien toiminnassa ja näkyy eri medioissa. Sekä Porvoon suomalainen seurakunta että Borgå svenska domkyrkoförsamling järjestää ekopaastoteemaisen tuhkakeskiviikon messun.   

Borgå svenska domkyrkoförsamling järjestää seminaarin ja keskustelutilaisuuden metsänhoidon arvoista. Kuinka toimitaan, jotta metsästä ja metsässä voidaan elää kestävällä tavalla?  

Seminaarin järjestävät Borgå svenska domkyrkoförsamling ja Porvoon seurakuntayhtymä yhteistyössä Kyrkpressen-lehden kanssa keskiviikkona 6.4. Seminaarissa ovat mukana dosentti/tutkija Anders Sirén, systemaattisen teologian professori Björn Vikström, opiskelija Ida Fellman ja metsänomistaja Beatrice Enroth. Keskustelua moderoi Kyrkpressenin mielipide- ja yhteiskuntatoimittaja Jan-Erik Andelin. Tilaisuuden kieli on ruotsi.   

Lauantaina 26.3. on Earth Hour eli päivä, jolloin sammutamme valaistuksen huomioidaksemme ympäristökysymyksen. Ekopaaston ja tämän kansainvälisen kampanjan osana Porvoon suomalainen seurakunta järjestää Porvoon tuomiokirkossa konsertin, jossa osoitetaan kunnioitusta luonnolle musiikin, tarinoiden ja kuvien kautta.   

Konsertissa ovat mukana ryhmät Sancti Amici ja Frida kanttori Minna Wesslundin johdolla. Luontovalokuvaaja Petteri Saario, joka on tehnyt dokumentteja Suomen erämaista, näyttää kuvia ja lukee tekstejä kirjastaan Rakkauskirjeitä luonnolle.    

Ekopaastoa voi myös viettää ihan itsekseen     

Vaikka ekopaaston aikana järjestetään paljon ohjelmaa, ekopaastoa on mahdollista viettää myös helposti itsekseen.   

- Ekopaastoon osallistuminen on helppoa: Mene metsään! Katso ylös puunlatvoihin, koske puunrunkoa, mieti, mitä metsä tarkoittaa sinulle, Lundgren vinkkaa.   

Lisää inspiraatiota ja vinkkejä löytyy sekä seurakuntien että Ekopaaston nettisivuilta. 

Ekopaasto on evankelis-luterilaisen kirkon paastokampanja, joka tänä vuonna alkaa 2.3., eli heti laskiaistiistain jälkeen, ja loppuu pääsiäislauantaina 16.4.   

Ekopaasto nostaa esiin huolen ympäristöstä ja kestävät elintavat. Paasto tarkoittaa jostain luopumista jotain tärkeämpää varten. 

Lue lisää Ekopaastosta tässä.

Ekopaastokampanjan verkkosivu.

Ohjelma Ekopaaston aikana  

Onsdag 2.3 kl. 18.00 Askonsdagsmässa med ekofastatema. Näsebackens begravningskapell. Borgå svenska domkyrkoförsamling. 

Keskiviikko 2.3. klo 18.00 Tuhkakeskiviikon messu ekopaastoteemalla. Porvoon tuomiokirkko. Porvoon suomalainen seurakunta.  

Lördag 5.3 kl. 9:30–12 Loppis för barnfamiljer. Kom och sälj era överblivna barnkläder, skor, leksaker, böcker och annat som hör till småbarnslivet. Kanske du har graviditetskläder som du vill bli av med? Eller en bilbarnstol som ni inte längre behöver? Det är gratis att komma och sälja, men platserna är begränsade, så anmäl ditt deltagande till jenni.antila@evl.fi. Platserna delas ut i den ordning anmälningarna kommer. Försäljningsbord och stol finns att låna. Domprostgården (Finnbyv. 6). Borgå svenska domkyrkoförsamling.  

Lauantai 26.3. klo 20.00 Luontokonsertti kansainvälisenä Earth Hour -iltana. Kunnioitamme luontoa musiikin, kertomuksien ja kuvien muodossa.  Sancti Amici, Lauluyhtye Frida joht. Minna Wesslund. Luontodokumentaristi Petteri Saario. Vapaa pääsy, ohjelmat WWF:n hyväksi. Porvoon suomalainen seurakunta.   

Torstai 31.3. Toukka-Akka klo 17.30. Kirjailija Selja Ahava ja näyttelijä Petriikka Pohjanheimo esiintyvät Porvoon pääkirjastossa torstaina 31.3. klo 17.30. Pohjanheimo esittää Ahavan romaanista Nainen joka rakasti hyönteisiä dramatisoidun monologin Toukka-akka. Johdantona Ahava avaa kirjansa taustoja sekä Maria Sibylla Merianin (1647–1717) henkilöä. Esityksen jälkeen on aikaa yleisökeskustelulle. Järjestäjät Porvoon kaupunki ja Porvoon suomalainen seurakunta.  

Lördag 2.4 kl. 15.00 Pilgrimsvandring. Elefteria Apostolidou. Borgå svenska domkyrkoförsamling.  

Onsdag 6.4 kl. 18.00 Skogen kallar oss att vårda och vörda 

Ekonomiska intressen talar för att dra nytta av skogen, ekologiska intressen för att bevara. Kan dessa gå hand i hand? Seminarium och diskussionstillfälle där du får perspektiv på skog och möjlighet att utmana din egen relation till skogen. Medverkanden och perspektiv:   

  • Skogen försörjer - Beatrice Enroth, skogsägare  
  • Skogen räddar klimatet – Anders Sirén, docent  
  • Men om det inte finns någon skog i framtiden? – Ida Fellman, studerande  
  • Skogen – finländarnas mest besökta kyrka Björn Vikström, miljöteolog, professor vid Åbo Akademi.

Som moderator under tillfället fungerar Jan-Erik Andelin, redaktör för opinion och samhälle på tidningen Kyrkpressen Kantor Anne Hätönen medverkar med musik av Jean Sibelius, bl.a. Granen och Aspen.  

Arrangör: Borgå svenska domkyrkoförsamling och Borgå kyrkliga samfällighet i samarbete med Kyrkpressen 

2022-03-01 21:44:00.0