Uutislistaukseen

Yhteinen kirkkoneuvosto 24.9: Kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan ja kiinteistöstrategiassa päästiin eteenpäin

Porvoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui torstaina 24.9.2020. Tässä tiedotteessa avataan suurelle yleisölle tärkeimmät asiat. Koko pöytäkirja päivittyy verkkosivullemme, kun se valmistuu. 

Kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää vahvistaa vuoden 2021 kirkollisveroprosentiksi 1,45. 


Kirkollisverotulojen osuus on merkittävä seurakuntayhtymän taloudessa. Vuoden 2019 tilinpäätöksessä kirkollisverotulojen osuus kokonaistuloista oli 82,6%. Ennusteen mukaan tämän vuoden lopussa kirkkoon kuulumisprosentti on 68.2. Vuoden 2021 talousarviokehykset on laadittu 1,45 kirkollisveroprosentin mukaan.


─ Niin kuin moni muukin taho meidän on myös sopeutettava toimintaamme tulevaisuudessa. Jäsenmäärä vähenee, vuoden 2019 lopussa kirkkoon kului 69,2% kaupungin väestöstä. Kirkollisverotulojen ennustetaan vähenevän vuoteen 2025 noin 8%, sanoo seurakuntayhtymän talouspäällikkö Siv Nyqvist.
Kirkollisverotuotolla seurakunnat hoitavat perustyötään ja tuotot jakautuvat laajasti monien hyödyksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lapsille suunnattuja ryhmiä ja leirejä, avustuksia vähävaraisille diakoniatyön kautta, sekä hautausmaan ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkorakennusten ylläpito. 


Lisätietoja: 
Siv Nyqvist, 0400 476 271
Sari Mankinen, 0400 15 62 57

Kiinteistöstrategiassa päätös: Runeberginkatu 24 kiinteistö jatkojalostetaan myyntiä varten, tuomiokirkkoseurakunnan toiminnalle etsitään tiloja


Ruotsalaisesta seurakuntakodista luovutaan, mutta usealla toimenpiteillä taataan Tuomiokirkkoseurakunnalle toimivat tilaratkaisut jatkossakin. Päätös viedään hyväksyttäväksi yhteiselle kirkkovaltuustolle, joka kokoontuu lokakuun alussa.  
Torstai-illan kokouksessa oli muun muassa pitkään käsittelyssä ollut kiinteistöstrategia. Maailman muuttuessa tilojen ja rakennusten tarve muuttuu ja kiinteistöstrategian tähtäimessä on luoda puitteet kestävälle seurakuntatoiminnalle pitkälle tulevaisuuteen.


Valmisteilla oleva kiinteistöstrategia on päivitys uudelle 10-vuotiskaudelle. Päivitys tehdään virkamiesvalmisteluin yhdessä luottamushenkilöiden kanssa. Osana strategiatyötä kiinteistöt salkutetaan eri kategorioihin. 


─ Kategoria A tarkoittaa, että kiinteistö on toiminnan kulmakivi ja kulttuuriperintö. B-kategoria tarkoittaa, että pidetään ja kehitetään, kiinteistö on toiminnalle tärkeä. C-kategoria tarkoittaa, että jalostetaan, myydään tai puretaan. D-kategorian kiinteistöt ovat sijoitustoimintaa, avaa Rebecca Haaranen, ma. toimitilainsinööri seurakuntayhtymässä.
Kokouksessa Haaranen esitteli kiinteistökannan suuntaa antavat luokitusehdotuksensa, jotka merkittiin tiedoksi. Luokitusehdotukset päätettiin lähettää yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. Luokitusehdotukset ovat tämän tiedotteen liitteenä. 


Kokouksessa puheenjohtaja Pontus Salmi nosti esille vastaesityksen, josta yksimielisesti tuli yhteisen kirkkoneuvoston päätös. 


Yhteinen kirkkoneuvosto

1.    merkitsee tiedoksi ja lähettää edelleen yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi seuraavat asiakokonaisuudet

  • yhteisen kirkkoneuvoston molempien seurakuntien seurakuntaneuvostojen antamat lausunnot kolmesta kiinteistöjen kehittämisvaihtoehdoista sekä myös yhteistyötoimikunnan lausunto asiasta
  • yhteisen kirkkoneuvoston 16.8.2020 seminaarin keskusteluissa sovittu kiinteistöjen kategorisointi
  • Porvoon ruotsalaisen tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston 8.9.2020 pitämässä kokouksessa tekemä päätös perustaa työryhmä tutkimaan mahdollisuutta vuokrata tiloja toiminnallisiin tarpeisiin Runeberginkatu 24 seurakuntakodin kiinteistöstä luovuttaessa

2.    päättää ensimmäisessä päätöskohdassa olleiden kolmen asiakohdan perusteella ehdottaa yhteiselle kirkkovaltuustolle sitä, että se hyväksyy seuraavat asiakohdat, jolla se turvaa Porvoon ruotsalaiselle tuomiokirkkoseurakunnalle Runeberginkatu 24 seurakuntakodin kiinteistöstä luopumisen yhteydessä sille riittävät toiminnalliset edellytykset:

  • valtuuttaa Porvoon seurakuntayhtymän strategisen johtoryhmän koordinoimaan seuraavia toimenpiteitä loppuvuoden 2020 ja vuoden 2021 aikana:
    • tuomiokirkkoseurakunnalle etsitään toiminnallisia vuokratiloja huomioiden myös tuomiorovastin pappilan käyttömahdollisuudet. Sopivien vuokratilojen etsinnässä hyödynnetään ja kuullaan tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston perustamaa työryhmää
    • turvataan talousarvion puitteissa tasapuoliset vahtimestari- ja keittiöpalveluiden saaminen sekä vuokra- että tuomiorovastin pappila tiloihin
    • Lundinkatu 5. tiloista varataan riittävät ja yhteneväiset työhuonetilat tuomiokirkkoseurakunnan henkilöstön käyttöön

3.    päättää luopua aiemmista suunnitelmista rakentaa Lundinkatu 5 kiinteistön yhteyteen lisärakennuksia

4.    antaa luvan hakea Runeberginkatu 24 seurakuntakodin kiinteistön tontille kaavamuutosta, joka mahdollistaa sen jatkojalostamisen ja myynnin.

Päätös tehtiin yksimielisesti. Keskustelu oli rakentava, katse luotettavin mielin tulevaisuuteen.

Tämä päätös yhteisessä kirkkoneuvostossa tarkoittaa, että asia viedään yhteiselle kirkkovaltuustolle, joka kokoontuu seuraavan kerran 8.10. Yhteinen kirkkovaltuusto on seurakuntayhtymän ylin päättävä elin.

Lisätietoja: 
Rebecca Haaranen, 040 488 9009
Sari Mankinen, 0400 15 62 57

Fri Sep 25 11:24:02 EEST 2020