Uutislistaukseen

Porvoon tuomiokirkko valaistaan jouluna – valoteoksen energiankulutusta voi verrata kahvinkeittimeen

Jo perinteeksi tullut Porvoon tuomiokirkon valoteos toteutetaan myös tänä jouluna. Kirkko valaistaan 23.–27.12. Valotaiteilija Mikko Kiviharju suunnittelee ja toteuttaa valoteoksen.

Tuomiokirkko värjätty vihreäksi valosta.

– Tämä on kolmas joulu peräkkäin, kun Porvoon ev.-lut. seurakunnat haluavat valoteoksella tuoda valoteostervehdyksen porvoolaisille. Se varmasti lämmittää meidän katsojien mieliä ja toivottavasti se myös luo monien synkkien uutisten keskelle meille toivoa, sanoo Pontus Salmi, Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra.

Valoteoksen teemana luonto ja toivo

Valoteoksessa näkyy teemana luonto ja toivo. 

Koko kirkko valaistaan kauttaaltaan väriteemalla. Lisäksi joenpuoleista kauas näkyvää päätyseinää korostetaan jouluisella kuva-aiheella, jonka pohja-aiheet on ammennettu luonnosta: lumi, tähdet, puut, pilvet ja taivas. 

Myös kirkkoa ympäröivät puut valaistaan. Valoteoksen väreillä osoitetaan ajatuksia myös Ukrainaan.

Kuten aiempina vuosina, joulunajan valoteoksen toteuttaa Mikko Kiviharju. Valoteos on päällä vuorokauden pimeään aikaan 23.–27.12. Valoteoksen tarjoaa porvoolaisten iloksi Porvoon ev. lut. seurakunnat.

Valoteoksen energiankulutusta voi verrata kahvinkeittimeen

Valoteoksen kokonaisuudessa käytetään noin 30 kappaletta LED -heittimiä sekä 2 kpl laser-tekniikkaan perustuvia projektoreita. Näiden laitteiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 1500 W. Verraten, moni kahvinkeitin on teholtaan myös 1500 W. 

Valoteoksen ollessa päällä neljä iltaa ja yötä valoteoksen energiankulutus on noin 96 kWh. Tavallinen sähkökiuas kuluttaa 7–9 kWh energiaa, ollessaan päällä kaksi tuntia.

– Tämä on paljon pienempi energiankulutus, kuin jos kirkon tavallinen ulkovalaistus olisi päällä, se on jo aika vanha, toteaa Krista Eloneva, Porvoon seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö. 

– Valoteos tarjoaa siten suuren elämyksen porvoolaisille, pienellä energiakustannuksella. Valoteos näkyy kauas, ja kannattaa tulla esimerkiksi kävellen sitä ihailemaan, sanoo Eloneva.

Porvoon tuomiokirkon valoteos tarjoaa esimakua helmikuussa järjestettävästä Porvoon valot -festivaalista. Porvoon valot järjestetään 10.–11. helmikuuta ja tuomiokirkko on mukana yhtenä kohteena.

Lisätietoja:

Pontus Salmi
Kirkkoherra 
050 521 6046

Krista Eloneva 
Kiinteistö- ja hankintapäällikkö 
040 4889 009 

Mikko Kiviharju
040 763 4322
mixa@mixa.fi
 

2022-12-19 16:09:39.0