Uutislistaukseen

Koko perheen luontopäivä Karijärvellä 28.5.

”Yhdessä ja eri-ikäiset yhdessä” 

Yhteiskuva_laamat.png

Myös Kielo-niminen laama saapuu Karijärvelle

Lauantaina 28.5. klo 10–15 järjestetään Karijärvellä luonnonhelmassa maksuton ulkoilmatapahtuma kaiken ikäisille.

- Sateen sattuessa sateessa, summaa tilaisuuden vastuuhenkilö, Porvoon suomalaisen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Taina Virolainen.

-Ensimmäinen tällainen päivä piti toteuttaa jo toukokuussa 2020.  No ei toteutettu, koska korona. Pienempiä oli toteutettu ennen koronaa. Viime vuoden keväällä 2021 turvallisuussyistä, koronan vuoksi, päivän osallistujat rajoitettiin lapsiperheisiin ja nuoriin.

-Alkuperäinen idea lähti siitä, kun kouluttauduin liikunta-agentiksi 2017-2018 ja nimenomaan luonnossa liikkuminen on se mun juttu.

-Ideana on viettää eri työalojen ja muiden toimijoiden kanssa yhteinen päivä, jossa ollaan yhdessä ulkona. Nimenomaan tämä on päivän juju. Yhdessä ja eri-ikäiset yhdessä. 

-Tänä vuonna mukana on partio Porvoon polunlöytäjät, Porvoon salibandyseura, Ok trian suunnistusseura ja HJK:n juniori vetämässä jalkapallotaitorataa, Virolainen kertoo. 

Päivän ohjelmassa on muun muassa jalkapallotaitorata klo 11-13. Sitä vetää Oiva Joutlahti, HJK:sta.  

Tapahtumassa on myös mahdollista tutustua suunnistuksen saloihin. Suunnistusrastit järjestää suunnistuksen erikoisseura OK trian. 

Lämää pallo tutkaan -kokeilumahdollisuuden tarjoaa puolestaan Porvoon salibandyseura PSS.

Herkullista syötävääkin on tarjolla

-Voi tuoda omat eväät, ja seurakunta tarjoaa makkaraa ja mehua. Partiolaiset paistavat lettuja jokaiselle ja kahvia voi ostaa Yhteisvastuun hyväksi.

Myös eläinten taputtelua on tarjolla perheen pienimmille.

-Paikalla vierailevat myös Kielo-niminen valkoinen laama, lammas ja kani Hutkon laama- ja eläintilalta Pukkilasta klo 11-14.

Kulku on omilla kyydeillä Karijärvelle, autot jätetään alaparkkipaikalle. Osoite Karijärventie 102.

Jos tarvitset bussikyydin, ilmoittaudu ma 16. - pe  20.5. välillä Pasi Niemiselle, p. 0400 599414.

Tilaisuudessa on mahdollisuus antaa tukensa Yhteisvastuukeräykselle, jonka kohteena tänä vuonna ovat nuoret ja lapset.

Lisätietoa tapahtumasta: Taina Virolainen 040 526 7486.

2022-05-11 13:51:00.0