Seurakuntalaisten koskettavat elämäntarinat kuljettavat kärsimyksen kautta ylösnousemuksen toivoon seurakunnan pääsiäisvideolla.

Yksi videolla haastatelluista on Mira Mäkeläinen-Andersson, joka menetti poikansa kolme vuotta sitten. Hän kertoo, miten usko ja jälleennäkemisen toivo tuovat hänelle lohtua suuren surun keskellä.

– Jostain syystä toivo ei kuollut, vaikka Joonas kuoli, Mäkeläinen-Andersson pohtii.

Hän myös uskoo, että Joonaksella on nyt kaikki hyvin.

Toinen haastateltavista, porvoolainen Timo Kojo pohtii suvussaan periytyvää sairautta, joka ei hänen mukaansa ”arpapelissä osunut hänen kohdalleen.” Kojolla ei ole vastauksia perheensä elämänkohtaloihin liittyviin miksi-kysymyksiin, mutta hän tahtoo uskoa todeksi ja ottaa vastaan sen, mitä Jeesus on tehnyt hänen elämässään.

Kolmas videolla haastateltava, Riikka Hyvönen kertoo, kuinka Jeesus ilmestyi hänelle keskellä henkisen valmennuksen ryhmää. Kokemus oli niin voimakas, että se muutti hänen elämänsä suunnan, vaikka hän ei vuosiin uskaltanut kertoa siitä kenellekään.

Viime vuoden aikana hän on puhunut asiasta ja jakanut oman tarinansa seurakunnan Sohvaryhmässä, joka on avoin aikuisten keskusteluryhmä. Siellä hän todisti, että Jeesus on kanssamme aina, eikä meillä ole mitään pelättävää.

Millainen on sinun pääsiäistarinasi?

 

Porvoon Via Crucis podcastina

Via Crucis voi kuunnella podcastina. Vaelluksen reitin Tykkipuistosta vanhan raatihuoneentorin kautta tuomiokirkolle voi kulkea haluamanaan aikana kuunnellen samalla Via Crucis -kertomusta ja sen musiikkia omasta puhelimestaan.

Musiikkia ja kertomuksia

Podcast-vaellus keskittyy perinteisiin Via Crucis -teksteihin ja Porvoon vaelluksesta tuttuihin tapahtumiin. Raamatun tekstien lukijana on Sabine Forsblom. 

Podcast-vaelluksessa toimittaja Jan-Erik Andelin kertoo vaelluksen tapahtumapaikkojen välillä lyhyitä kertomuksia, missä hän pohtii sitä, mikä voi saada meidät tänä päivänä tunnistamaan itsemme pääsiäisen sanomassa. Olennaisena osana kertomusta kuullaan otteita Porvoon pääsiäisvaellukseen sävelletystä Via Crucis- musiikista.

Kävele ja kuuntele

Virtuaalivaellus on toteutettu sekä suomeksi että ruotsiksi. Se toimii parhaiten ”podwalkina” siten, että podcastia kuunnellessaan kulkee kauniin Via Crucis -reitin Näsinmäen rannalta Vanhan Raatihuoneentorin kautta Tuomiokirkolle. Mutta kuuntelu onnistuu myös hyvin esim. kotoa käsin.

Podcastin on tuottanut tuottaa Via Crucis Porvoossa Tuki ry. 

Säveltäjät, sanoittajat ja muusikot podcastissa

Säv.  Jarkko Yli-Annala, Mikael Helenelund ja Minna Wesslund
San. Tua Forsström, Maria Peura ja Raamattu
Porvoon Oratoriokuoro, joht. Eric-Olof Söderström
Laulusolisti Bernt Olin, trumpetti Leo Kylätasku, rumpu Mikael Helenelund
Virsi 54

Kuuntele tästä

Lisätietoja

Lisätietoja antavat tukiyhdistyksen puheenjohtaja Mikael Helenelund 040 5849 952.

Lyssnar du hellre på podcasten på svenska?

Lyssna på svenska här.

Miksi vietämme pääsiästä? 

YouTube-video

YouTube-video

YouTube-video

YouTube-video

Pääsiäispäivä

Pääsiäispäivä, sunnuntai, on Jeesuksen ylösnousemuksen juhla.

Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: "Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi." (Matt. 28:5–6)

Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, elämä on voittanut kuoleman. Pääsiäisenä muistetaan myös kastetta, jonka kautta jokainen kristitty ikään kuin haudataan ja nousee kuolleista.

Pääsiäisen juhla alkaa jo lauantain ja sunnuntain välisenä pääsiäisyönä. Ylösnousemusjuhla alkaa. 

Pääsiäisyö oli varhaisessa kirkossa aika, jolloin monia kastettiin. Siksi pääsiäisyön tai -aamun messussa saatetaan piirtää kastevedellä ristinmerkki seurakuntalaisten otsaan tai pirskotella heidän päälleen kastevettä.

Toisena pääsiäispäivänä, maanantaina, muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä häntä seuranneille naisille ja opetuslapsille Emmauksen tiellä. Ilmestykset vakuuttivat heidät Jeesuksen kuolleista nousemisesta ja jatkuvasta läsnäolosta maailmassa.

Pääsiäisyöstä alkaa pääsiäisviikko, joka kestää seuraavaan lauantaihin. Pääsiäisyöstä alkaa myös 50-päiväinen pääsiäisaika, joka päättyy helluntaihin.

Pääsiäisajan raamatuntekstit

Hiljaisella viikolla seuraamme Jeesuksen kärsimystietä hetki hetkeltä. Jokaiselle päivälle on valittu raamatunkohta, joka vie tapahtumia eteenpäin kohti kuolemaa. Vanhastaan Jeesuksen kärsimyshistorian kohtia on kutsuttu sanalla ”ahti”. Siksi hiljaisen viikon iltakirkoista on käytetty nimitystä ahtisaarna. Kirkollisessa kielenkäytössä ”ahti” siis tarkoittaa Jeesuksen kärsimyshistorian osaa.

Kirkkovuoden mukaiset evankeliumitekstit:

Palmusunnuntai,  Kunnian kuninkaan alennustie
Joh. 12: 12–24

Maanantai,  Jeesus Getsemanessa
Luuk. 22:39–62

Tiistai,  Jeesus tutkittavana
Luuk. 22:63–23:12

Keskiviikko,  Jeesus tuomitaan
Luuk. 23:13–31

Kiirastorstai,  Pyhä ehtoollinen
Luuk. 22:14–22

Pitkäperjantai,  Jumalan Karitsa
Luuk. 23:32–46

Hiljainen lauantai, Jeesus haudassa
Matt. 27:62–66

Pääsiäispäivänä riemu kaikuu seurakunnassa: Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisen sanoma on kristillisen uskon ydin ja perusta. Enkelin viesti saavuttaa tyhjän haudan edessä seisovat opetuslapset. Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Hän on voittanut kuoleman, synnin ja kadotuksen vallan. Ylösnousemus vahvistaa, että Jeesus on Jumalan Poika.

Pääsiäispäivä,  Kristus on ylösnoussut!
Luuk. 24:1–12

Toinen pääsiäispäivä,  Ylösnousseen kohtaaminen
Luuk. 24:13–35

Poimintoja blogeista

Miten katson itseäni ja miten näen itseni?

Näenkö oikein, tunnenko itseni? Ihminen on pohjimmiltaan arvoitus myös itselleen. Jumala kuitenkin tuntee meidät kokonaan. Hänen katseensa näkee kipumme ja kaipauksemme. Hänen katseensa on täynnä lämpöä, hyväksyntää ja rakkautta.

Seurakuntapastori Maiju Halmela pohtii näitä kysymyksiä pysähtyessään hiljaisen viikon vaiheeseen, jossa Jeesus on oikeuden edessä tutkittavana.

Nukkuuko Jumala?

Kärsimyksen äärellä herää kysymys, missä Jumala on? Miksei hän auta?

Seurakuntapastori Laura Mäkelä miettii Jeesuksen ristinkantamisen kautta Jumalan läsnäoloa elämän synkimmissä hetkissä.

(Video nähtävissä 13.4.22 kello 13 alkaen)

Kohti vapautta

Hyvän ja pahan välinen kamppailu käydään meissä itsessämme. Oman keskeneräisyyden sietäminen ja armollisuus myös muita kohtaan antaa sydämissämme tilaa Kristukselle. 

Kirkkoherra Pontus Salmi miettii pääsiäisen ydinsanoman merkitystä meille kaikille.

(Video nähtävissä 14.4.22 kello 13 alkaen)