Porvoon tuomiokirkko

Porvoon tuomiokirkko.

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

040 538 1716

Varaa kirkko juhlaan tai tapahtumaan

Porvoon tuomiokirkossa voi järjestää häitä, hautajaisia ja kastejuhlia sekä konsertteja ja muita tapahtumia. Kirkossa on tilaa noin 700 henkilölle. 

Porvoon tuomiokirkko osana arkea ja juhlaa 

Vanhan Porvoon kunniapaikalla komeileva Porvoon tuomiokirkko on Porvoon suomalaisen seurakunnan keskeisin jumalanpalveluspaikka sekä Borgå svenska domkyrkoförsamlingin ja Porvoon hiippakunnan (Borgå stift) pääkirkko. Se on myös Porvoon kuuluisin nähtävyys ja yksi kaupungin keskeisimmistä maamerkeistä. 

Kaunis kivikirkko edustaa myöhäisgoottista tyylisuuntaa, ja sen rakentaminen aloitettiin 1400-luvulla. Nykyisen tuomiokirkon paikalla oli aikaisemmin 1200-luvun lopussa tai 1300-luvun alussa rakennettu, nykyistä pienempi kivikirkko. Tästä kirkosta on vielä jäljellä kaksi seinää kirkon luoteisnurkassa. Lue lisää historiasta.

Tuomiokirkkoon kokoonnutaan jumalanpalveluksiin, konsertteihin ja kirkollisiin toimituksiin – ja se on erityisen suosittu vihkikirkkona.

Porvoon tuomiokirkko palvelee sekä suomen- että ruotsinkielistä väestöä.

Opastuksia joka päivä Porvoon tuomiokirkossa kesällä!

Tervetuloa opastetulle kierrokselle Porvoon tuomiokirkkoon. Paikalla on opas joka päivä kirkon aukioloaikoina klo 10–18 toukokuusta elokuuhun.

Huom. keskiviikkona 24.5. ei ole opastuksia kirkossa.

Huippukauden aikana kesäkuusta elokuuhun pidetään opastus tasatunnein ja se kestää noin 15–20 minuuttia. Lisäksi pidetään urkuvartti tiistaisin ja torstaisin klo 12.  Silloin opastus alkaa urkuvartin jälkeen. Opastukset pidetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 
  
Viikonloppuisin kirkossa ei ole opastuksia.

Tee omatoiminen opastuskierros digitaalisesti

Porvoon tuomiokirkko on mukana Citynomadi-palvelussa. Sen avulla voit tehdä virtuaalisen opastuskierroksen kirkossa ja sen pihamaalla. Palvelu toimii verkossa tai lataamalla ilmaisen sovelluksen puhelimeen tai tabletille. 

Lataa sovellus osoitteesta app.citynomadi.com.

Porvoon tuomiokirkkoon voit tutustua myös 3D-esityksenä.  Astu sisään virtuaalisesti täällä!Linkki avautuu uudessa välilehdessä

 Tai avaa 3D-esitys udessa välilehdessä.

 

Porvoon tuomiokirkon historiaa

Porvoon tuomiokirkon historia juontaa 1200-luvulle saakka. Tuolloin Porvoo oli vähäpätöinen kauppapaikka, eikä sillä ollut kaupunkioikeuksia. Siitä huolimatta Porvooseen rakennettiin jo 1200−1300-luvun vaihteessa kivikirkko. Kaupungin kasvaessa myös kirkon laajentaminen tuli ajankohtaiseksi.

Vuosina 1414−1418 Porvoon tuomiokirkon rakentamistyöt saatiin vihdoin päätökseensä. Rakennusmestarina tässä jättiläismäisessä urakassa toimi todennäköisesti maineikas rostockilainen Carsten Nubuhr.

Vuonna 1723 Porvoon tuomiokirkosta tuli piispankirkko, kun piispanistuin siirrettiin Viipurista suuren Pohjan sodan jälkeen Porvooseen.

Historiansa varrella kirkko on kokenut kovia. Se on palanut vuosina 1508, 1571, 1590 ja 1708. Jatkosodan aikana, vuonna 1941, kirkkoon osui lentopommi. Viimeisin tulipalo sattui 29.5.2006, kun kirkko joutui tuhopolton kohteeksi. Vauriot korjattiin vuosina 2006−2008, ja kirkko otettiin uudelleen käyttöön 30.11.2008.

Tuomiokirkon aukioloajat

Touko−syyskuussa:
maanantaista perjantaihin klo 10−18
(juhannusaattona klo 10-14, juhannuspäivänä klo 14−17).
lauantaisin klo 10−14
sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 14−17.

Loka−huhtikuussa:
maanantaisin suljettu
tiistaista lauantaihin klo 10−14
sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 14−16

Huomioittehan, että Tuomiokirkon aukioloajat voivat vaihdella esim. kirkollisten toimitusten ja muiden tilaisuuksien vuoksi. Erityisesti kesälauantaisin Tuomiokirkossa on paljon vihkitilaisuuksia, joiden vuoksi yleisön pääsyä kirkkoon voidaan joutua rajoittamaan.

Tapahtumat

to 8.6. klo 19.00

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Kesämusiikkia tuomiokirkossa

Turkulaisen vanhan musiikin yhtye Arpa Oscuran keskeisin ohjelmisto on 1600-luvun italialainen monodia, mutta illan ohjelmassa on mukana myös sekä vanhempaa että uudempaa musiikkia. Yhtyeen jäsenet ovat multi-instrumentalisti, sopraano Anneliina Rif, joka soittaa tässä konsertissa myös nokkahuilua, ja Tuomas Kourula, jonka soittimena konsertissa ovat teorbi ja barokkikitara. Yhtyeen musisoinnille on leimallista herkkyys tekstille ja sointivärille, alttius antautua intuition johdatettavaksi sekä pyrkimys löytää paperille painettujen nuottien takaa niiden alkuperäinen, pyhä tai maallinen inspiraatio. Konsertin nimi on vuoden 1625 Venetsiassa painetun laulukokoelman mukaan Pyhä seppele, Ghirlanda sacra, josta konsertissa myös kuullaan esimerkkejä. Tähän kokoelmaan oli koottu ajan taitavimpien säveltäjien teoksia, joiden vahvat tunnelmat heräävät eloon Arpa Oscuran tulkinnoissa.
su 11.6. klo 10.00 -11.30

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Messu

2. sunnuntai helluntaista: Katoavat ja katoamattomat aarteet.
to 15.6. klo 19.00

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Kesämusiikkia tuomiokirkossa

Illan konsertissa esiintyvät Pauliina Kallio ja Reidar Tollander, laulu, Anne Hätönen, urut ja Eric-Olof Söderström, piano.
su 18.6. klo 10.00 -11.30

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Messu

3. sunnuntai helluntaista: Kutsu Jumalan valtakuntaan.
to 22.6. klo 19.00

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Kesämusiikkia tuomiokirkossa

Urkutaiteilija Jaana Jokimies konsertoi Porvoon tuomiokirkossa.
la 24.6. klo 10.00 -11.15

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Juhannuskirkko

Juhannuspäivä, Johannes kastajan päivä.
to 29.6. klo 19.00

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Kesämusiikkia tuomiokirkossa

All’Improvviso esittää muistiinkirjoitettuja ja tässä hetkessä syntyneitä improvisoituja groundeja 1600-luvulta. Pekka Silén, nokkahuilu, Olli Hyyrynen, luuttu ja kitara, Pilvi Listo, cembalo ja urut
su 2.7. klo 10.00 -11.30

Kirkkotori 1, 06100 Porvoo

Messu

5. sunnuntai helluntaista: Armahtakaa!