Kaoottinen maailma ja raskaat tunteet

Minun on 1970 –80 -lukujen taitteen nuorena ollut vaikea seurata tänä vuonna uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa käytyjä keskusteluja. En muista, että koko elinaikanani olisi eletty näin dramaattisia aikoja, kun joka paikassa leijuu sodan uhka ja selvästi valtapoliittiset mannerlaatat ovat liikkeessä. 

Samaan aikaan ovat monen somealustan – erityisesti X:n – keskustelupalstat täyttyneet vastakkaisten poliittisten ryhmien toisiaan vastaan hyökkäävistä viesteistä. Ikävät tunteet tuntuvat siellä hallitsevan keskustelua: vihasta tai halveksunnasta on näyttänyt tulevan liian tavallinen toimintatapa kansakuntien lisäksi myös yksittäisten ihmisten välillä. 

Tähän kehitykseen on syytä suhtautua vakavasti, sillä neurotieteen tutkija Hanna Poikonen on julkisuudessa todennut useiden aivotutkimustulosten osoittavan, että pelon, vihan tai ahdistuksen kaltaiset voimakkaat tunnereaktiot heikentävät kognitiivisia toimintojamme, kuten kykyä loogiseen päättelyyn.

Oxfordin yliopiston professori Ian Goldin puolestaan on kuvannut nykyistä maailmaa ja yhteiskuntien polarisoitumista eri leireihin. Hänen mukaansa monissa Euroopan maissa politiikka on muuttumassa huutokilpailuksi, jota sosiaalisen median toimintalogiikka vielä lisää. Somen algorytmit eivät auta rakentamaan yhteisymmärrystä, joten on pakko löytää muita keinoja yhteisen hyvän rakentamiseksi.   

Ihmiset kaipaavat rauhaa ja hyvyyttä, ja entistä nuoremmat ikäluokat etsivät sitä aktiivisesti omaan elämäänsä.

Vahvista ääntä toisen maailman

Vierailin viime vuonna natsien perustamalla ensimmäisellä keskitysleirillä Dachaussa. Se oli minulle järisyttävä kokemus siitä, millaisia kauheuksia silmitön viha eri ihmisryhmiä kohtaan voi pahimmillaan saada aikaan. Siellä muistuivat mieleeni saksalaisen papin Dietrich Bonhoefferin tekstit, joita hän kirjoitti ystävilleen vähän ennen teloitustaan keskitysleiriltä. Hän sanoitti muun muassa virsikirjamme virren 600 sanat, jonka neljännessä säkeessä lauletaan ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”

Tämän toisen äänen vahvistaminen on sitä tärkeämpää, mitä kaoottisempi ympärillä oleva maailmamme on. Onneksi merkkejä tämän toisen äänen, hyvyyden voiman äänten vahvistumisesta on. Ihmiset kaipaavat rauhaa ja hyvyyttä, ja entistä nuoremmat ikäluokat etsivät sitä aktiivisesti omaan elämäänsä. 

Tämä näkyy esimerkiksi nuorten yllättävänä kiinnostuksena kristinuskoa kohtaan. Suomessa ja Ruotsissa on nuorisobarometrin myötä ennakoitu, että Jeesuksesta on tulossa nuorten suosituin ”influensseri” (taho, jota seurataan paljon somessa). Jeesuksen vuorisaarna tarjoaakin paljon parempaa ja rakentavampaa elämänfilosofiaa kuin jokin muu taho. 

Katse omaan itseen, Kristukseen ja lähimmäiseen

Pääsiäistä edeltävä paaston ja hiljaisen viikon aika kutsuu meitä itsetutkiskeluun. Hiljaisuuden äärelle pysähdyttäessä tulevat esiin kaikki ihmiselämän värisävyt tunteineen. Jeesuksen ristin tie tuo eteemme elämän rajut vastakohdat: hyvyyden ja pahuuden, pimeyden ja valon, yksilön epätoivon ja toivon, vihan ja rakkauden sekä elämän ja kuoleman. 

Näitä kaikkia me joudumme kohtaamaan myös tässä maailmassa, jossa on niin paljon selittämätöntä pahaa. Itseäni on kiehtonut ranskalaisen filosofin Rene Girardin viime vuosisadalla esittämä syntipukkiteoria, jonka avulla voi kuvata kristinuskon erityisyyttä. 

On hyvä ensin nähdä oma vajavaisuutensa. Sen kautta on helpompi sietää myös toisen keskeneräisyyttä.

Ihmisellä on Girardin mukaan lapsuudesta lähtien luontainen taipumus sijoittaa negatiiviset tuntemukset johonkin sijaiskohteeseen ja usein tähän tarvitaan syntipukkia. Kristinuskon keskeinen etu on siinä, että Jeesus tuli ristinkuolemallaan tekemään lopun tästä. Hän on se lopullinen syntipukki, jonka kertakaikkinen sovitustyö mahdollistaa meidät katsomaan myös omia varjojamme ja keskeneräisyyttämme. 

Kirkon ensimmäisten vuosisatojen erämaaisät viljelivät ajatusta, että ole ankara itseäsi ja lempeä toisia kohtaan. Tällä he tarkoittivat sitä, että on hyvä ensin nähdä oma vajavaisuutensa. Sen kautta on helpompi sietää myös toisen keskeneräisyyttä. 

Kirkko kutsuu vahvistamaan ääntä toisen maailman

Kirkon tehtävä on vahvistaa ääntä toisen maailman. Ihastuin tämän kevään sotauutisten keskellä kirkkoisä Augustinuksen 1600 vuotta sitten lausumaan ajatukseen. Hän määritteli rauhan olotilaksi, jossa vallitsee levollinen järjestys. Kyse on siis paljon enemmästä kuin vain väkivaltaisuuksien poissa olemisesta. Kyse on sisäisestä rauhasta, jota yhdessä tavoittelemme.

Alussa siteeraamani professori Goldin kehottaa meitä olemaan aktiivisia toimijoita. Hän peräänkuuluttaa sitä, että myös me itse päätämme tulevaisuudestamme. Siksi yhä useamman ihmisen on toimittava, vaikka maailma on monimutkaisempi kuin koskaan ja myös sen ongelmat ja niiden ratkaisut ovat yhä vaikeampia.

Kristityn kutsumus on pitää yllä toivoa ja uskoa. Pääsiäisen keskeinen sanoma on, että elämä voittaa myös suurimman hädän ja kuoleman hetkellä. Kristus nousi kuolleista ja kuolemallaan kuoleman voitti. Tämä antaa elämälle toivon, jonka varassa voi rohkeasti elää ja kerran kuolla. Se avaa myös ihmisen syvimmän kutsumuksen: rakastaa toinen toistamme niin kuin itseämme. Ole itse vahvistamassa ääntä toisen maailman!

Siunattua hiljaista viikkoa ja pääsiäisen aikaa!

Pontus Salmi 

kirkkoherra 

Riparilaisnuorten kommentteja:

Mikä nuoria miehiä pelottaa tällä hetkellä elämässä?

Lari 14 v.

Maahanmuuttajia tulee liikaa Suomeen. En mä oo mitenkään sillai rasisti, mutta Suomi suomalaisille. Pelottaa, ettei meillä oo enää omaa kulttuuria ja mitään perinteitä.

Olavi 14 v.

Se, että itänaapuri hyökkäisi.

Samuel 14 v.

Ilmastonmuutos varmaan eniten. Nytkin maaliskuun alussa näyttäis olevan jo kesä, vaikkei pitäis, ja jotkut eläimet, jotka menee sukupuuttoon.

Arthur 14 v.

Aika, kui paljon on aikaa elämiseen ja päiväs miten menee aika.