Tekstivastine Millä mitalla -podcastin jaksolle Maailmanparantajan matkassa

Juhana Sihvo:
Tervetuloa taas kuuntelemaan Millä Mitalla podcastia. Tässä Porvoon suomalaisen seurakunnan toimittamassa podcastissa käsitellään ajankohtaisia ilmiöitä uskon, toivon ja rakkauden näkökulmasta. Minä olen Juhana Sihvo ja tämä on podcastimme historian kolmas jakso. Tervetuloa tänään tutustumaan seurakuntamme Porvoon suomalaisen seurakunnan uuteen lähetystyöntekijään Erja Tillgreniin, joka on kanssani studiossa. Me matkustamme tänään, ainakin mielikuvamatkalla, Porvoosta pääkaupunkiseudun kautta Keski-Eurooppaan ja Wieniin. Puhumme kasvamisesta maailmanparantajaksi ja siitä, miten voi parantaa maailmaa rikkaassa länsimaisessa pääkaupungissa. Erja sinä olet lähes uunituore lähetystyöntekijä ainakin siinä mielessä, että muutit uuteen työpaikkasi Wieniin vuoden alussa ja olet nyt aloittanut siellä työt. Miten asettuminen uuteen maahan on sujunut?
 
Erja Tillgren:
On se ihan hyvin lähtenyt käyntiin. Tämä on sellaista niin sanotusti välitilassa olemista mitä muuttaminen ja sopeutuminen on. Sitä on ehkä jatkunut vähän pidempään kuin ihan alkuun oletin, koska en ole vielä päässyt omaan asuntoon. Tämä on väliaikaismajoituksessa olemista, ei ihan kunnolla pääse asettumaan, vaikka alkaa jo olla siellä ja tutustua uusiin ihmisiin, työkavereihin ja työympäristöön ja alkaa oppia miten siellä toimitaan. Periaatteessa ihan hyvin mutta vähän viiveellä. Ensi viikolla pääsen näillä näkymin asettumaan omaan asuntoon, se on tosi kiva asia.
 
Juhana:
Kuulostaa hyvältä, oma koti on kuitenkin aika tärkeä. Millaiselta kaupungilta Wien on muuten tuntunut?
 
Erja:
No onhan se aika kiva kaupunki, ei siitä pääse mihinkään. Se on noin kahden miljoonan asukkaan kaupunki, jos oikein muistan, onhan siinä iso ero vaikka Helsinkiin. Siinä on semmoista isomman kaupungin, miljoonakaupungin sykettä. Itse tykkään tosi paljon historiasta, siellä on historian havinaa aika paljon, on arkkitehtuuria ja se on historiallisesti ottaen ollut keisarikunnan pääkaupunki. Siellä on kulttuuria.  Se on ollut tosi kiva kaupunki tutustua, myös visuaalisesti. Siellä on paljon taidetta ja kulttuuria, se viehättää minua paljon. Paljon on vielä haltuun otettavaa. En ole vielä hirveästi päässyt turisteilua tekemään, mutta pikkuhiljaa.
 
Juhana:
Olet ollut nyt tyyliin pari kuukautta Itävallassa ja Wienissä. Minkälainen mielikuva sinulle on tullut, millaisia wieniläiset ihmiset ovat?
 
Erja:
Ainakin he ovat tyylitietoisia. Siellä on todellakin kahvilakulttuuri voimissaan. Itsekin olen erityisen kahvin ystävä. Kahviloissa vietetään paljon aikaa, ne ovat vähän kuin olohuoneita wieniläisille. Siellä on myös vahva historia, he ovat olleet suurvalta, heillä on ylpeys wieniläisyydestä ja Itävallan historiasta. Siellä ollaan myös hyvin kohteliaita. Yhdestä matkaoppaasta luin, että jos tahdot olla wieniläinen, sinun pitää olla vähän crumpy, yrmeä. Siellä puhutaan tällaisista tarjoilijoista, mitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, heidät pitää ottaa oikealla tavalla, huumorilla, he tuntevat todella oman arvonsa, sanotaanko näin.
 
Juhana:
Sä olet kasvanut Porvoossa. Millainen suhde sulla on tähän kaupunkiin nyt?
 
Erja:
No Porvoohan on aivan ihana paikka, yksi maailman parhaita. Olen sydämeltäni porvoolainen.  En ole täällä nyt vähään aikaan asunut. Olen täällä kasvanut, käynyt kouluni, päässyt ylioppilaaksi, harrastanut, elänyt nuoruutta. Vanhempani asuivat täällä pitkään kotitalossani melkein kirkon kupeessa. Tämä on ollut semmoinen tukikohtapaikka pitkälle aikuiselämään. Muutama vuosi sitten vanhemmat myivät meidän kotitalon ja muuttivat muualle. Minulle tuli siitä pieni kriisi, tunsin orpouden tunnetta, kun ei enää ollutkaan tukikohtaa Porvoossa. Mutta tämä on erittäin rakas ja tärkeä paikka. Täälläkin historia ja vanha kaupunki on ollut minulle tärkeä. Porvoolaisuus on minulle tärkeä asia.
 
Juhana:
Olet kertonut, että sait maailmanparantajan herätyksen teini-iässä. Mitä se tarkoittaa?
 
Erja:
Kiinnostuin nuorena historiasta, kansainvälisistä asioista, politiikasta ja yhteiskunnasta. Minuun kolahti, kun tajusin, miten epäoikeudenmukainen paikka maailma on ja mikä on kehitysmaiden tilanne. Tuli sellainen olo, että YK:hon tai johonkin muuhun sellaiseen minun pitää päästä töihin parantamaan maailmaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Kiinnostuin kansainvälisistä asioista. Maailmassa on niin paljon epätasa-arvoa ja köyhyyttä. Ne kolahtivat, ja tuli olo, että näihin pitää päästä vaikuttamaan. Olen lukenut myöhemmin vähän kehitysmaatiedettä, pieni maailmanparantaja on kulkenut koko ajan mukana.
 
Juhana:
Sulla ja mulla on yhteistä historiaa opiskeluajoilta Helsingissä, kun me molemmat parannettiin maailmaa Opiskelijoiden Lähetysliitossa. Mikä merkitys tuolla pienellä yhdistyksellä on ollut sulle?
 
Erja:
Tosi iso merkitys, se on ollut yksi merkittävimpiä asioita siinä nuoren aikuisen, ehkä parikymppinen Erjan elämässä, kun olen aloittanut opiskelun ja oman elämän. Sillä on ollut siinä vaiheessa suuri merkitys ystävyyssuhteiden muotoutumisessa. Edelleen sieltä on ihan parhaimpia ystäviä. Toinen asia on lähetystyö. Olin tosiaan innostunut maailmanparannuksesta, mutta se sai uudenlaisen, syvemmän sävyn kristillinen lähetystyön kautta. Jos lähetystyön kipinä olikin ehkä syttynyt jo aikaisemmin, OL:n kautta se juurtui sydämeen. Ajattelin, että lähetystyö on tärkeä osa omaa elämää ja siinä tahdon olla mukana.
 
Juhana:
Tuo yhdistyksemme Opiskelijoiden Lähetysliitto perustettiin 1899. Alusta lähtien, tyyliin 1970 luvulle saakka, jokainen yhdistykseen liittynyt lupasi lähteä, jos Jumala suo, joku päivä lähetystyöhön. Arvaan ja oletan, että sinä olet tiennyt tämän historian ja käytännön, joka ei siis ollut voimassa silloin, kun me olimme siellä. Onko tämä vanha sitoumus vaikuttanut suhtautumiseesi lähetystyöhön?
 
Erja:
Kyllä se varmaan on vaikuttanut. Olin tutustunut jo ennen OL:ään tuloa Ranskassa lähetystyöntekijäperheeseen. Heidän tapansa ja mallinsa elää lähetystyöntekijänä ja tapansa elää omaa uskoaan todeksi jäi sydämeeni. Jo silloin minulle tuli vahva vakaumus ja kutsu, että minäkin haluaisin lähteä lähetystyöhön joskus.
 
Juhana:
Sä olet opiskellut lastentarhanopettajaksi ja kasvatustieteen maisteriksi. Miksi opiskelit juuri noita juttuja ja oletko sä sittemmin työskennellyt lastentarhassa tai tehnyt noita alan töitä?
 
Erja:
Se on hyvä kysymys. Minua kiinnosti tosi moni asia. Olin lukion jälkeen vuoden au pairina Ranskassa ja olin hoitanut lapsia. Olin nuoren ihmisen uskon taipaleella innokas uskovainen. Mietin paikkaani. Mietin, mihin voin hakea, ja ajattelin, että no vaikka lastentarhanopettajaksi. Se ei ollut ajatus, että tämä tulee oleman eläkevirka. Ajattelin, että johonkin haen, kun moni asia kiinnosti. Osoittautui, että kasvatustiede ja lastentarhanopettajan opiskeluun kuuluvat monet asiat ovat kiinnostavia. Perehdyin myös itseeni ja omaan lapsuuteeni. Olen tehnyt noin kymmenen vuotta varhaiskasvatuksen puolella työtä. Tykkään tosi paljon lapsista. Lasten ilo, aitous ja jutut kolahtavat. Lasten kanssa on helppo olla ja tulla toimeen. Kaipaan vieläkin lasten kanssa olemista. Kasvatustieteen valinta ei ollut selkeä valinta, mutta jälkikäteen näen siinä johdatusta. Kasvatustiede on ollut äärimmäisen hyvä aine opiskella ihmisen oppimista, käyttäytymistä, kehitystä. Se on monipuolinen aine, josta on hyötyä monenlaisessa työssä. Suunnittelu, arviointi ja erilaisten lastenryhmien vetäminen auttaa myös aikuisten vetämisessä, näin pilke silmäkulmassa.
 
Juhana:
Mä tiedän, että sä aloitit nykyisen työnantajasi Medialähetys Sanansaattajien palveluksessa vuonna 2011. Tuon järjestön vanhan nimen Sanansaattajat eteen on joskus lisätty tuo sana medialähetys. Mitä se tarkoittaa?
 
Erja:
Sansa (Medialähetys Sanansaattajat ry) on alkanut radiolähetysjärjestönä. 1970-luvulla radiota on vahvasti käytetty lähetystyön välineenä erityisesti rautaesiripun taakse ja Neuvostoliittoon, jossa on ollut uskovia silloinkin, mutta maan alla, aikamoisen vainon kohteena. Maailman kehityksen myötä varsinkin digitaalisen median mukaan tuleminen on muuttanut työtä, radion rinnalle on tullut televisio, internet, striimaukset, mobiilisovellukset. Monenlaista mediaa voidaan tänään käyttää lähetystyön välineenä. Medialähetys Sanansaattajat viittaa tähän, median käyttöön lähetystyössä yleensä ja siihen, että se voi olla hyvin monenlaista. Lisäisin tähän erityisesti sähköiset mediat ja digitaalisen median.
 
Juhana:
Sä olet tehnyt töitä Suomessa, mutta ollut koko ajan tekemisissä kansainvälisyyden ja kansainvälisten asioiden kanssa. Miten sä olet nyt päätynyt Wieniin?
 
Erja:
No mä uskon siihen johdatukseen myöskin. Olen ollut kymmenen vuotta Suomessa lähetysjärjestössä töissä ja sillä tavalla lähetystyö on ollut osa elämääni täällä. Mutta samalla olen kovin paljon pohtinut voisinko minä olla se, joka lähtee, olla lähetetty työntekijä. Välillä olen aika arkanakin pohtinut olisiko se minua varten ja miten niissä haastavissakin olosuhteissa pärjäisin. Mutta joka tapauksessa se ajatus ei ole jättänyt minua rauhaan, siellä se on sydämen pohjalla kolkutellut. Voisiko minullekin olla paikka jossakin, jossa osaamiseni ja kokemus voisi olla hyödyksi. Tällaista vuoropuhelua ja rukousta olen Jumalan kanssa käynyt. Muutama vuosi sitten sain maisteriopinnot valmiiksi ja samoihin aikoihin Sansassa tuli organisaatiomuutos ja uusi strategia. Siinä kohdassa aloin erityisesti miettiä olisiko tämä se hetki, ja kyselin Herralta voisiko minulle olla joku paikka, jossa kohtaisivat tarve ja minun osaamiseni ja taitoni. Sansan lähetystyöntekijäkollegani Jari Vähäsarja oli vielä silloin Wienissä MediaWorksin palveluksessa alustakehitystyössä. Sitä kautta Sansaan saatiin tieto, että siellä kaivataan lisää resursseja. Siellä olisi monenlaista mediaosaamisen tarvetta kasvavassa tiimissä ja mediatyötä haluttaisiin lisätä. Siitä keskustelut lähtivät. Kun työnkuvaa ruvettiin miettimään tarkemmin, tuntui, että se natsaa hyvin siihen, minkä koen omiksi vahvuuksikseni ja mihin koen intohimoa, vaikuttavuuden arviointi ja mediatutkimus. Tykkään olla ruohonjuuritasolla tukemassa paikallisia tiimejä. Ehkä myös kasvatusalan tausta vaikuttaa siihen, että tahdon olla kasvattamassa toisten kapasiteettia. Niinpä vajaa vuosi sitten touko-kesäkuussa päästiin siihen tilanteeseen, että MediaWorksistä Wienistä toivotettiin tervetulleeksi. Jos yhtä lailla Sansassa päätettäisiin, että minut ollaan valmiit lähettämään, sinne voisi lähtö koittaa.
 
Juhana:
Ja tämän vuoden alussa on tehty meidän seurakunnassa Porvoossa päätös, että sinut on valittu meidän seurakunnan lähetystyöntekijäksi. Tuemme työtäsi taloudellisesti ja rukoilemalla ja kertomalla, mitä teet. Perinteinen mielikuva lähetystyöntekijästä on ainakin minun mielestäni sellainen, että mennään auttamaan köyhien maiden ihmisiä. Mihin Itävallan kaltaisessa rikkaassa maassa tarvitaan suomalaista lähetystyöntekijää?
 
Erja:
Voi olla, että niinkään Itävalta ei tarvitse. Itävallassa on MediaWorksin toimipiste, jossa toimin. Itse työ suuntautuu globaalisti. MediaWorks on Operaatio Mobilisaation (OM) yksi palvelutyön muoto. Sinne OM keskittää mediaosaamista. Ajatuksena on, että MediaWorksin Wienin toimipisteestä käsin voitaisiin olla tukemassa tiimejä, jotka toimivat, sanotaanko nyt, vaikka pakolaistyössä tai alueilla, joissa kristinusko on vähemmistössä. Melkein kaikilla mantereilla OM:llä on työtä. Jos eri tiimit tahtovat käyttää mediaa oman palvelutyönsä tukimuotona, me voimme tarjota siihen tukea ja apua. Millaisia alustoja kannattaisi käyttää, millaista viestiä, millainen kohderyhmä on? Tiimiini kuuluu mm. ohjelmoijia, animoijia ja graafisia suunnittelijoita. Mediatyötä voidaan tehdä monella tapaa.
 
Juhana:
Mitä me suomalaiset ja porvoolaiset hyödymme siitä, että me tuemme kirkollisveroeuroillamme ja lahjoitusrahoillamme sinun työtäsi Itävallassa?
 
Erja:
Ensimmäisenä tulee mieleen, että saa olla lähetystyössä mukana. Se on yksi kirkon perustehtävä. Meille on annettu käsky mennä ja tehdä ja julistaa, kertoa Jumalan rakkaudesta, kertoa ilosanomaa. Saa olla mukana siinä, mitä Jumala tekee. Kaikkihan meistä eivät voi olla lähtijöitä. Lähetystyössä tarvitaan lähettäjiä, tarvitaan rahallista tukea ja rukousta. Itse ajattelen, että seurakunnan yksi tehtävä on juuri lähetystyö. Kun seurakuntana tuetaan yhtä lähetystyöntekijää tai lähetystyön muotoa tai toimintatapaa, silloin koko seurakunta saa olla mukana lähetystyössä, toteuttamassa meille annettua tehtävää.
 
Juhana:
Palaan vielä tosi perusasioiden äärelle. Nyt pistän sinua vähän selkä seinää vasten. Miksi pitää tehdä lähetystyötä?
 
Erja:
Itse uskon siihen, koska uskon Jumalaan, uskon Jeesukseen Herranani ja siihen Raamatun sanaan, että Jeesus on antanut meille käskyn, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Meille on annettu tehtävä kertoa siitä, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja että Jeesus on kuollut ristillä meidän syntien puolesta ja että meillä on ikuisen elämän toivo. Meille on annettu tehtävä osoittaa lähimmäisenrakkautta lähellä ja kaukana tässä maailmassa kirkkona ja Jeesuksen seuraajina. Minulle se on peruste, miksi lähetystyötä pitää tehdä.
 
Juhana:
Nyt sinulla on mahdollisuus kannustaa kuuntelijoita lähtemään lähetystyöhön. Miksi jonkun ihmisen, joka nyt kuuntelee tätä, kannattaisi itse lähteä lähetystyöntekijäksi?
 
Erja:
No jos seikkailu kiinnostaa. Elämästä voi tulla tosi mielenkiintoista, ei varmaan kauhean tylsää, jos lähtee lähetystyöhön. Pääsee kokemaan uusia asioita alueille, joita ei ehkä voisi kuvitellakaan. Saa mahdollisuuden kasvaa, oppia uusia asioita. Vierivä kivi ei sammaloidu. Siinä on liikkeellä olemisen ajatus, ei pääse jämähtämään, jos lähtee lähetystyöhön, siitä olen melko lailla varma. Voi tulla uudenlaista merkitystä ja sisältöä elämään.
 
Juhana:
Sinun työpaikkasi Wienissä on Operaatio Mobilisaatio niminen järjestö tai niiden yksikkö MediaWorks, joka tekee yli sadassa maassa töitä. Miten sota Ukrainassa näkyy työssäsi?
 
Erja:
Se näkyy nyt sillä tavalla, että kun OM:llä on toimintaa Puolassa, Romaniassa, Moldovassa ja Ukrainassa myös, ja Unkarissa, niin OM Puola, OM Romania ja OM Moldova tekevät kaikki kriisiaputyötä tai pakolaiskriisityötä. Rajoilla ne ovat ottamassa vastaan pakolaisia. Siellä on telttoja, joissa on ruokaa ja juomaa ja otetaan vastaan ihmisiä. Me MediaWorksinä ja pomoni on ollut yhteyksissä näiden maiden OM:n johtajiin, millä tavalla me voisimme olla apuna. Olemme esimerkiksi tehneet nettisivuston, alustan, jolle on koottu hengellistä ja henkistä tukea pakolaisille. Mm. Raamatun lauseita ja kokonaisia Raamattuja, joita voi joko lukea tai kuunnella. Kun on tehty oppaita, miten selvitä vahvan stressin tai kriisin keskellä, niistä on tehty helposti luettavia artikkeleita, että ihminen voi saada apua, kun on paha olla. Voi saada ymmärrystä siitä, miten voi selvitä. Olemme tuottaneet sisältöä tälle sivustolle. Rajoilla ihmiset saavat kortin, missä on QR-koodi, sillä koodilla pääsee suoraan sille sivustolle. On tuotu myös musiikkia. Sen tiedän aiemmista ensivastetilanteista, että tutkimusten mukaan sellaisissa tilanteissa musiikilla voi olla suuri merkitys. Ei vain esimerkiksi tieto, mistä saa ruokaa ja vettä, vaan myös psykoemotionaalinen tuki, rauhoittava ja hyvää mieltä tuottava musiikki, voi olla yksi iso tekijä. Se on pyritty sivustolle tuomaan. Sillä tavalla sota on koskettanut, että olen itsekin ollut tätä sivustoa tekemässä.
 
Juhana:
Olemme puhuneet pääasiassa työstäsi. Kun et ole töissä, käyt kahviloissa ja olet kulttuurin ja historian ystävä. Haluatko paljastaa vielä jotakin muuta, mikä sinua nostaa ja virkistää elämässäsi, kun sinun ei tarvitse tehdä töitä?
 
Erja:
Ystävät toki. Minulla on Suomessa ihana perhe, rakkaat veljet ja veljenpojat ja vanhemmat, yhteydenpito heihin. Lisäksi olen intohimoinen urheilija. Porvoon Tarmon kasvattina olen pelannut yli 20 vuotta todella intohimoisesti koripalloa. Siihen ei nyt ole mahdollisuuksia. Kaikennäköistä korvikeurheilua koetan tässä harrastaa: juoksua, salilla käyntiä, tanssia, uintia, melontaa, pyöräilyä, milloin mitäkin. Itävallassa toki haaveilen siitä, että voisin päästä välillä vuorille. Luonto on minulle tosi tärkeä ja myös suomalaisena luontoon pääseminen. Odotan, että sinne vuorille pääsen jossakin vaiheessa vaeltelemaan.
 
Juhana:
Onko vielä jotakin Erja, jota haluat sanoa kuulijoille, joista todennäköisesti suuri osa on porvoolaisia lähetystyön kannattajia?
 
Erja:
Kiitos, että olette mukana. Lähetystyö on hyvä juttu. Siitä kannatta pitää kiinni. Meillä oli OL:ssä opiskeluaikana sanonta, kun lopetettiin illat, ”Hyvää yötä, Jeesus myötä, muista aina lähetystyötä”. Alkuun se oli ”älä unohda lähetystyötä”, mutta tämä, muista aina lähetystyötä. Lähetystyön kaikkein tärkein muoto on rukous. Uskon rukouksen voimaan, kannetaan toisiamme rukouksessa, siihen tahdon kannustaa.

Juhana:
Kiitos Erja, että olit mukana tässä podcastissa. Toivotan sinulle oikein paljon iloa ja viisautta työhön ja siunausta elämääsi Suomessa ja Wienissä ja kaikkialla.
 
Erja:
Kiitos.