Uutislistaukseen

Ruotsalaiset ammattilaiset tervaavat tuomiokirkon katon

Nyt voi tuntea tervan tuoksun tuomiokirkon ympärillä Porvoon vanhassa kaupungissa. Kattopaanut saavat ylleen suojaavan tervakerroksen. 

Tervaajat työskentelevät köysien varassa tuomiokirkon katolla.

Koska nyt on luvattu muutamia sateisia päiviä, meidän täytyy pitää tauko työssämme ja arvioimme olevamme valmiita noin kymmenessä päivässä, Michael Dahlgren Kyrktak Bygg & Konsult Ab:stä, Norrköpingistä, Ruotsista kertoo. Turvallisuus ja laatu ovat tärkeintä työssä. 

Tervaus suoritetaan perinteisellä tavalla, niin että tervaajat työskentelevät köysien varassa. Se tuo joustavuutta ja nopeutta, kun kirkon ympärille ei tarvitse rakentaa rakennustelineitä, lisäksi se on taloudellinen ratkaisu. 

Kattoa tervaavat henkilöt ovat kahden heitä turvaavan köyden varassa. Kaikki katolla käytettävät välineet on myös varmistettu köydellä, ettei yleisölle aiheudu vaaraa. On tärkeää tehdä aina turvallista työtä, että mitään ei tehdä huolimattomasti, Dahlgren kertoo. 

Ruotsalaisilla työntekijöillä on Rope Access -koulutus ja työtä varten on laadittu riskianalyysit ja turvallisuussuunnitelma. Maahanpääsyn edellytyksenä on negatiivinen koronatestitodistus ja he noudattavat omaehtoista karanteenia

─ Tervaus kuuluu osaksi kirkon kunnossapito-ohjelmaa. Terva suojaa kattopaanuja. Paanukaton tervausväli on katteen iästä ja ominaisuuksista riippuen yhdestä viiteen vuotta, Krista Eloneva, Porvoon seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hankintapäällikkö kertoo. 

Päätös tervauksesta tehtiin jo vuonna 2019, mutta koronatilanteesta johtuen tervaus toteutetaan vasta nyt. Noin 35 000 euron kustannukset ovat mukana tämän vuoden talousarviossa. Työssä noudatetaan Kirkkohallituksen paanukaton tervausohjetta.


Lisätietoja:
Krista Eloneva
krista.eloneva@evl.fi
040 488 9009
 

2021-05-17 14:41:32.0