Uutislistaukseen

Palmusunnuntaina julkaistaan uusi rukoushetki- ja retriittimateriaali

Uusi Ota minut vastaan -rukoushetki- ja retriittimateriaali tarjoaa tukea itselle sopivan hartauselämän toteuttamiseen ja sisäisen hiljaisuuden syventämiseen arjen keskellä. Materiaalista saa tiiviissä muodossa taustatietoa hartauden, hiljaisuuden ja rukouksen harjoittamisesta kotioloissa. Samalla se toimii pienenä työkirjana, jonka avulla voi suunnitella itselleen oman rukoushetken ja retriitin.

Kuva vihkosen selailusta alttarin äärellä, etualalla alttarikukkakimppu.

Diakoni Sini Makkonen, joka ohjaa suomalaisen seurakunnan kristillisen meditaation ryhmää ja on mukana muun muassa järjestämässä hiljaisuuden retriittejä, on työstänyt materiaalia viime kesästä saakka. Hän on kerännyt ideoita ohjaamastaan ryhmästä ja muista tilaisuuksista, ja rakentanut kokonaisuuden niiden ympärille.

Ota minut vastaan -materiaalissa tahdon jakaa, mitä olen itse oppinut hiljaisuuden matkallani. Lähtökohtana on tarjota sellaista tukea, jota itse olisin tarvinnut omaan hartauselämääni sitä aloittaessani,” kertoo Makkonen.

Uusi rukoushetki- ja retriittimateriaali on suunnattu erityisesti niille, jotka ovat ehkä käyneet jo retriiteillä, ja nyt tahtoisivat syventää hiljaisuuden harjoittamista myös keskellä perusarkea. Myös pidempään hiljaisuuden matkalla olleet voivat saada materiaalista uusia ajatuksia ja näkökulmia.

”Huomasin itse, että vaikka olin käynyt paljon retriiteillä, oli aluksi hankalaa luoda sieltä yhteys omaan arkeen,” Makkonen pohtii.

Julkaisuajankohta on valittu siten, että materiaalin voisi ottaa käyttöön hiljaisen viikon aikana, jolloin moni muutenkin syventyy erityisellä tavalla hartauden harjoittamiseen. Materiaali on vapaasti seurakuntalaisten käytettävissä Palmusunnuntaista 13.4.2025 alkaen.

Ota minut vastaan -materiaalin voi noutaa painettuna vihkosena seurakuntakodin infosta ja tuomiokirkolta tai tulostaa pdf-muotoisena verkkosivuilta.

Lisätietoja:

10.4.2025 15.14