logo

Tee lennokas lähtö kevääseen - kevätbrunssi 4.5.

Tee lennokas lähtö kevääseen - kevätbrunssi 4.5.

Tee lennokas lähtö kevääseen – kevätbrunssi 4.5.

Luvassa lentävä lähtö kevääseen Porvoon suomalaisella seurakuntakodilla lauantaina 4. toukokuuta. Hyvänmielen kevätbrunssilla esiintyvät laulavat lentoemännät Finnair Singers johtajanaan Pasi Eskelinen. Kuulemme lauluja suomen, viron, ruotsin ja englannin kielillä.

Finnair Singers (aikaisemmin Aeron laulajat) on perinteikäs kuoro, se on perustettu vuonna 1949.

– Suurin osa laulajistamme viettää työpäivänsä pilvien yläpuolella Finnairin lennoilla asiakkaitamme palvellen, joskus jopa laulaen. Finnair taitaa olla ainoa lentoyhtiö, joka on toteuttanut lennolla palvelun ohessa taivaallista konserttiamiehistön toimesta! Mukaan kuoroon mahtuu myös maassa eri tehtävissä toimivia finnairilaisia, mm asiakaspalvelusta, tekniikasta, Aurinkomatkoilta, lentotoimintaosastolta niinkuin IT:stäkin, kertoo Hanna Alamettälä Finnair Singersissä.

– Kuoro on meille kaikille rakas harrastus, mahdollisuus tavata finnairilaisia muilta osastoilta sekä nauttia laulun voimaannuttavasta ilosta yhdessä työkavereiden kanssa. Olemme esiintyneet ulkomaillakin, kaukaisimpina kohteina ovatolleet Chile ja Japani, Alamettälä kertoo kuoron aktiivisesta toiminnasta.

Kevätbrunssi alkaa kello 11 herkuttelulla. Tarjolla on muun muassa lohi-, parsa- ja kinkkupiirakkaa, kreikkalaista salaattia, juustoja, smoothieta, kahvia ja teetä. Voit myös hemmotella itseäsi kakkupuffetin antimilla ja raikkailla hedelmillä.

Lentoemännät vievät meidät musiikin maailmaan kello 12 alkaen.


Toinen kuulutus!
Voit ostaa lipun ennakkoon:
Kevätbrunssin hinta on 25 euroa ja sen tuotto menee Yhteisvastuukeräykseen. Lippuja voi ostaa ennakkoon käteisellä kirkkoherranvirastosta (Lundinkatu 5) arkisin klo 9-13.
TAI voit varata paikkasi oheisella lomakkeella.
Liput tulee lunastaa seurakuntakodin aulasta la 4.5. klo 10- 10.30 välisenä aikana. Mikäli varaat liput, etkä pääse paikalle, ilmoitathan asiasta osoitteeseen: fiia.diekmann(at) evl.fi. Jos lippuja jää lunastamatta, ne myydään halukkaille klo 10.40 alkaen.

Ilmoittaudu kevätbrunssille

 

sivun alkuun