logo

Seurakuntavaalit 2018

Diakoniaa tarvitaan

”Siitä teidät tunnetaan, —
että rakastatte toisianne.”

Näin Uudessa testamentissa kuvataan kristillistä seurakuntaa. Tätä käskyä on Porvoossa toteutettu seurakunnan piirissä huolehtimalla diakoniatyön kautta erilaista apua tarvitsevista.

Suomalainen yhteiskunta on monenlaisten muutosten edessä. Vaikka elintaso on noussut, inhimillinen hätä ja avun tarve eivät ole kadonneet, ne ovat vain muuttaneet muotoaan.

Avun tarvetta on aina. Siksi tarvitaan diakoniatyötä näkemään se hätä, joka helposti jää näkemättä ja kuulemaan ne äänet, jotka vaiennetaan helposti.

Syksyn seurakuntavaaleissa valitaan päättäjät, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten erilaisia auttamisen muotoja mahdollistetaan niin rahallisesti kuin henkilöresurssienkin avulla.

Yksi lähimmäisen auttamisen tapa on uhrata aikaa yhteisten asioiden hoitamiseen. Yhteisistä asioista päättäminen ja vaikuttaminen mahdollistaa tehokkaan avun oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

Tulevat päättäjät ovat osaltaan kantamassa korttaan kekoon lähimmäisenrakkauden toteuttamisessa.

    • Ennakkoäänestys on päättynyt, kymmenisen prosenttia äänioikeutetuista on jo vaikuttanut. Kiitos!
    • Vaalipäivä on sunnuntai 18.11.2018. Porvoossa äänestetään Pikkukirkossa klo 11 – 20, tervetuloa! Henkilötodistus riittää äänestämiseen.

ÄÄNESTÄ JA VAIKUTA!

sivun alkuun