Jumalanpalvelusten saarnat

Marian ilmestyspäivän saarna Porvoon tuomiokirkossa 22.3.2020

Evankeliumi (Luukas 1: 39-45)

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Saarna:

Hyvä eri puolilla Porvoota ja muuallakin kodeissa kokoontuva seurakunta

Äskeisen evankeliumitekstin lukemisen aikana saimme nähdä tämän lukupulpetin viereiseen pylvääseen kiinnitetyn, 1400-luvulta peräisin olevan, Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävän patsaan.

Täällä Porvoon tuomiokirkossa vieraileva voi keskikäytävällä seisoessaan samalla kertaa nähdä Marian ja Jeesuksen välisen yhteisen elämänhistorian: Katsomalla samaan aikaan tuota Maria ja Jeesus-lapsi patsasta ja alttarin takana olevaa krusifiksia. Se muistuttaa meitä, että Neitsyt Maria seurasi poikaansa uskollisesti syntymästä aina ristille saakka.

Tässä Marian ja Jeesuksen matkassa yhdistyy samalla kaksi teemaa, jotka ovat viime viikkoina tulleet, tänä koronaviruksen epidemian aikana, hyvin lähelle meitä: nimittäin uskollisuus ja kärsimys.

Koronavirusepidemia on aiheuttanut maailmalla valtavasti kärsimystä ja sen eteneminen on vaatinut meiltä kaikilta kansalaisilta uskollisuutta niille ohjeille, joita meille on annettu. Samalla se on poikinut nopealla tahdilla myös uudenlaista yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta, joka on näkynyt niin spontaanina naapuriapuna kuin viranomaisten toiminnan ohella - kirkkojen ja kansalaisjärjestöjen työnä - kantaa vastuuta niistä, jotka ovat eniten riskiryhmänä vaarassa.

Päivän evankeliumin keskushenkilöinä ovat nuori n. 15 vuotias neitsyt Maria, joka vierailee tätinsä Elisabetin luona. Hämmennyksen keskellä elävän nuoren tytön jo vanhemman tädin kohtaaminen tuo Marialle rohkaisua. Tuo kohtaaminen oli salaisella tavalla hyvin siunattu ja rohkaiseva. Elisabet täti toivotti Marialle: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!

Elisabetin toivotuksen ydin on siinä, että siunaus ei tarkoita vain sitä, että toivotamme tai puhumme toisille hyvää tai rukoilemme heidän puolestaan. Päivän evankeliumi opettaa, että siunaukseen sisältyy aina enemmän. Siunaus on Jumalan tahdon toivomista ja toivottamista ihmisen elämään. Sen toivottamista, että Jumalan tahto tapahtuu elämässämme. Se ei siis ole sitä, mitä me ihmiset yleisesti pidämme hyvänä. Siunaus on sitä, mitä Jumala pitää hyvänä. Se on tämän toteutumisen toivottamista ja pyytämistä.

Uuden testamentin alkukielessä – kreikassa - siunausta kuvaava sana (eulogia) voidaan kääntää suomeksi “puhua hyvää”. Siunauksessa on siis kyse siitä, että Jumala puhuu meille hyvää. Tämän Maria sai tätinsä Elisabetin kautta kuulla ja sen sydämessään kokea. Ja samalla hänen kohdussaan kasvava lapsi oli Jumalan siunauksen varsinainen antaja ja lähde: Itse Jumala kasvoi Marian vatsassa ja hänen tehtävänään oli tuoda maailmalle pelastus.

Luukas antaa Herran äiti Marialle ison roolin evankeliuminsa alussa. Nuori, tavallinen, köyhä nainen valittiin Jumalan äidiksi. Hän kulki rohkeasti yksin pitkän matkan vuoriseudulle sukulaisensa Elisabetin luo.

Evankelista kertoo Marian tarinan avulla, millainen on oikea kristitty. Luukkaalle Maria on esikuva, joka on valmis ottamaan vastaan tehtävän, jonka Jumala on hänelle varannut.

Neitsyt Mariaa on pidetty kristityn esikuvana. Lutherin mukaan Marian esikuvallisuuden ydin on siinä, että hän oli oikealla tavalla nöyrä. Hän ei kokenut itseään sellaiseksi ihmiseksi, jolle Jumalalla olisi erityisesti asiaa, saati sitten että hän olisi saanut Jumalalta jonkin merkittävän tehtävän.
Marian nöyryyden ydin oli siinä, ettei hän itse tiennyt olevansa nöyrä. Jos hän olisi tietänyt sen, niin hän olisi voinut tulla ylpeäksi omasta kutsumuksestaan. Maria teki sen edessä vain sen, mitä hänet kutsuttiin tekemään.

Oikean nöyryyden ydin löytyy sen latinan kielisestä sanasta humilitas, jonka kantasanana on hedelmällistä maaperää ja multaa merkitsevä humus. Oikeanlainen nöyryys ei ole nöyristelyä, vaan se on maanläheisyyttä. Tosiasioiden tunnustamista. Toimia maailmassa oikeanlaisena maaperänä, joka mahdollistaa sen, että lähiympäristössä voidaan saada hyvää kylvöä ja kasvua aikaan. Eli ihmisen pyyteettömiä toimia, joilla yhteinen hyvä ja yhteisvastuullisuus voivat kasvaa lähiympäristössä. Tätä me tänä kriisiaikana erityisesti tarvitsemme.

Päivän evankeliumista voidaan poimia alussa mainitsemieni uskollisuuden ja kärsimyksen lisäksi myös sanat siunaus ja kohtaaminen.

Nämä kaikki neljä sanaa uskollisuus ja kärsimys sekä siunaus ja kohtaaminen ovat tänä koronaepidemian aikana tärkeämpiä kuin ehkä koskaan toisen maailman sodan jälkeen Suomessa. Olemme saaneet sodan jälkeen elää jälleenrakennuksen ja kasvun sekä vakauden ja turvallisuuden aikaa. Sen kulmakivenä on ollut hyvinvointivaltion rakentaminen, erityisesti 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on ollut valtava menestystarina ja se on luonut turvallisuutta sekä vakautta meidän kaikkien elämään.

Sen varjopuolena on ollut se, että se on saattanut tuudittaa meitä vääränlaiseen uskoon elämän hallinasta ja johtaa osin myös oman vastuun välttelyyn. Väärään uskoon, että ihminen voisi hallita omaa elämäänsä ja olla luomakuntaa tai paremminkin Luojaansa suurempi. Samalla se on iskenyt globaalisti eli maailmanlaajuisesti kilpailutettuun talousjärjestelmäämme, jossa aina on etsitty sitä, missä jotakin hyödykettä voidaan tuottaa toista maata tai aluetta halvemmalla.

Yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa rajoja ja rajoituksia laitetaan ja hyvin pienet lähiyhteisöt ja yhteisvastuu nousevat suureen arvoon. Maailma ei ole enää sama tämän koronakriisin jälkeen kuin ennen sitä ja toivottavasti osaamme koko kansakuntana ja ainakin Euroopan unionin sisällä ottaa opiksemme siitä.

Kriisin keskellä nousee aina suuri henkisen ja myös hengellisen johtajuuden tarve. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osoitti sitä jo kriisin alussa torstaina 12.3. vieraillessaan TV-haastattelussa. Presidentti tuolloin totesi, että vaikka nyt maailmalla ja Suomessa pyydetäänkin ottamaan fyysistä etäisyyttä, niin hän toivoi suomalaisten ottavan samalla henkistä läheisyyttä. Tässä tarvitaan nyt vähän sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin, vaan me olemme joukolla. Ja tavallaan toinen toistamme tukemassa. Presidentti Niinistö kertoi lisäksi olevansa toiveikas sen suhteen, että koronavirustilanne myös yhdistäisi ihmisiä: Hänen mukaansa ”Vaikeissa olosuhteissa ihminen alkaa nähdä oman napansa ulkopuolelle.”

Presidentin TV-haastattelun jälkeisenä päivänä vietimme perjantaina 13.3. talvisodan päättymisen muistopäivää. Kirkonkellot soivat kautta maan ja seppeleet laskettiin sankarihaudoille, mutta yhteiset juhlat jäivät epidemian takia pitämättä. Olin ehtinyt kirjoittaa Porvoossa pidettävää juhlaa varten puheen valmiiksi, jota en siis koskaan päässyt pitämään.

Haluan nostaa kirjoittamastani puheesta yhden kappaleen, joka sopii myös tähän tilanteeseen. Talvisodan sytyttyä tasavallan presidentti Kyösti Kallio puhui radiossa, ja hän valaessaan uskoa ja taistelutahtoa kansakuntaan kehotti samalla myös kaikkia lukemaan Raamattua. Hänen mukaansa tuolloin kansamme tarvitsi Jumalan sanan uudesti luovaa voimaa, johon sukupolvet olivat aina sitä ennen turvanneet. Samoin hänen puolisosa Kaisa Kallio kehotti radiopuheessaan kansaa rukoilemaan ja kansan perimätiedon mukaan ihmiset tekivät myös niin. Kansalaissodan jälkeinen pahasti jakaantunut suomen kansa yhtenäistyi ja talvisodan ihme pystyi näin tapahtumaan. Rukous muutti myös ihmisten sydämiä vaaran suurella hetkellä.

Me elämme tällä hetkellä moniarvoisessa ja osin erilaisiin kupliin jakautuneessa kansakunnassa. Me emme omaa enää yhteisiä arvoja ja Jumalastakin pitää puhua kuin trumpetin sordiino päällä, ettei kukaan vaan loukkaantuisi. Moniarvoisuutta on yhteiskunnassa kunnioittava ja samalla kristityt on kutsuttu olemaan valona tässä yhteiskunnassa ja kantamaan vastuuta tänä aikana.

Moni meistä odottaa edelleen myös hengellistä johtajuutta. Johtajuutta, joka sanoo, että tämä kriisi ajan kanssa helpottaa ja elämä vielä voittaa. Samalla kaivataan myös Jumalan siunauksen ja rukouksen voimaa.
Arkkipiispa Tapio Luoma totesi haastattelussa osuvasti, että kirkossa puhutaan paljon ”Jumalan siunauksesta”. Jumalan siunaus hänen mukaansa ei välttämättä tarkoita sitä, että meidän omat toiveet aina toteutuisivat. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että Hän on lähellä silloinkin, kun meidän omat suunnitelmat menevät pahasti mönkään.

Meidän kaikkien kansalaisten tehtävänä on tässä tilanteessa toimia yhteisvastuullisesti ja ajatella oman etumme sijaan kaikkien yhteistä hyvää. Pitää huolta erityisesti niistä ihmisryhmistä, joille koronavirus olisi muualta maailmasta saadun kokemuksen mukaan kaikkein kohtalokkain.

Kirkon ja kaikkien kristittyjen tehtävänä on konkreettisen vastuunoton ja tekojen lisäksi pitää yllä yhteistä rukousta. Me Porvoon suomalaisessa seurakunnassa olemme sitoutuneet tähän.

Meidät kaikki on kutsuttu olemaan toistemme rinnalla: Toimimaan Jumalan käsinä ja toivon luojina tässä maailmassa.

Rukoilemaan ja tekemään arjen pieniä tekoja sekö huomioimaan toinen toistamme.

Kolmiyhteinen Jumala – Isä, Poika ja Pyhä henki – meitä siinä siunatkoon.