logo

Brayan Jääskeläinen, urkuri jo 2-vuotiaana

Brayan Jääskeläinen, urkuri jo 2-vuotiaana

Minna Wesslund ja hänen johtamansa Sancti Amici -kuoro saivat Lucianpäivänä harjoitustensa alkuun ylimääräiset alkusoitot. Brayan Jääskeläinen istahtaa mielellään koskettimien ääreen aina kun siihen on mahdollisuus.
Kuva: Elina Raunio

Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkomuusikkoja on kahden viikon aikana ilostuttanut työssä mukana seuraillut 15-vuotias Brayan Jääskeläinen.
Peruskoulun ysiluokkalaisen TET- eli työelämään tutustumisjakso on sisältänyt monenlaisissa tilaisuuksissa kanttorin tehtäviin perehtymistä.

Mäntsälässä asuva Jääskeläinen etsi nimenomaan seurakunnan musiikkityön harjoittelupaikkaa sinnikkäästi.
”Kun kuulin että TET-jakso on tulossa ja työhön tutustumispaikka pitäisi hankkia, otin Mäntsälän seurakuntaan yhteyttä. Sinne ei oteta harjoittelijoita, mutta kotona mietittiin, että äkkiäkös Mäntsälästä junalla huristaa Helsinkiin. Siellä Tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Anna Pulli suhtautui ajatukseen myönteisesti, mutta heilläkään ei tähän aikaan vuodesta ollut mahdollista ottaa TET-harjoittelijaa. Pulli tunsi Kaisa Sidoroffin ja vinkkasi edelleen eteenpäin Porvooseen, ja sitten vihdoin nappasi.”

Pianon ääressä aamusta iltaan

Vastasyntyneenä Kolumbiasta adoptoitu Brayan sanoo vanhempiensa kertoneen, että hän oli jo 3-vuotiaana ilmoittanut tulevansa isona urkuriksi.
”Isä toi työmatkalta tuliaisiksi urkulevyn, jota olin halunnut kuunnella jatkuvasti. Sen innoittamana olin ilmoittanut tekeväni isona samaa. Vähän myöhemmin sain joululahjaksi pienen mukana kuljetettavan lasten kosketinsoittimen. Olin kuulemma istunut potalla soitin sylissäni ja soitellut siinä varsinaisen asian ratoksi. Äiti väittää että vessasta kuului Bachin Toccataa ja Fuugaa!”

Jääskeläinen halusi itse kokeilla myös viulunsoittoa 8-vuotiaana.
”Soitinkohan vuottakaan, kun totesin itse että ei tämä ole minun juttuni. Taisi opettajakin olla samaa mieltä, kun hän kehotti keskittymään pianoon. Enemmän kuin viulun soiton huonoutta hän tarkoitti, että pianoon kannattaa keskittyä koska siihen tuntuu olevan lahjoja.”

Lahjakkuuttaan Jääskeläinen saa nyt harjoittaa varsin vapaasti. Kotona on piano sekä olohuoneessa että hänen omassa huoneessaan.
”Toinen hankittiin siksi, ettei perheen tarvitse ihan koko aikaa kuunnella improvisaatioitani”, Jääskeläinen hymyilee.
Aivan hetki sitten olohuoneen piano on vielä vaihdettu aiempaa parempaan versioon. Nuoren muusikon intohimoon satsataan.

”Soi parvelta nyt Bach, kaaret varjoihin hukkuu…”

Jääskeläinen on nyt vuoden verran käynyt urkutunneilla Helsingissä, mutta pianon soittoa hän on opiskellut jo 11 vuotta.
Länsi-Helsingin musiikkiopiston tiloissa Munkkiniemessä on urut, mutta hän saa harjoitella myös komeammalla kalustolla.
”Mäntsälän kirkossa saan käydä harjoittelemassa silloin kun siellä ei ole tilaisuuksia. Pari kertaa viikossa käyn.”

Kirkkourkujen ääressä Jääskeläinen tekee mieluiten samaa kuin kotikoskettimillakin: saattaa harjoitella soittoläksyjä, mutta todennäköisemmin antaa vain sävelten viedä.
”Parasta on oma säveltely! Teen kaikenlaisia improvisaatioita ja myös muunnelmia valmiista kappaleista. En tykkää nuoteista soittamisesta muutenkaan. Parhaiten opin, kun kuuntelen ja toistan”, Jääskeläinen painottaa.
Mäntsälän kirkko on hänen harjoitellessaan hiljainen ja hämärä, ja nuori mies on siellä usein yksin.
”Alussa se oli aika jännää, ennen kuin tottui hiljaisuutta rikkoviin naksutuksiin ja muihin outoihin ääniin. Patterit ja sen sellaiset siellä varmaan pitävät pientä pauketta. Varsinkin nyt talvella siellä on myös aika pimeää. ”

Voisi luulla että urkujen ääressä, tyhjässä kirkossa olisi hienoa myös laulaa sydämen pohjasta. Oma ääni ei kuitenkaan ole Jääskeläiselle mieluinen instrumentti.
”Olen laulanut koulun ja seurakunnan kuoroissa, mutta siitä on ainakin viisi vuotta aikaa kun lopetin. Kuorot olivat aika pieniä. Kun ei montaa laulajaa ollut, niin opettaja aina yllytti minua laulamaan lujaa, kun on niin hyvä äänikin. Muutkin ovat sanoneet, että minulla on hyvä lauluääni. Itse en ole samaa mieltä.”
Tätä päättäväistä nuorta miestä ei taideta tulevaisuudessakaan nähdä television laulukilpailuissa.

Ammatinvalinta vahvistuu

Brayan Jääskeläisen TET-harjoittelun loppusuoralla on aika summata, mitä oppeja ja havaintoja hän on ajastaan Porvoon suomalaisessa seurakunnassa saanut.
”Tämä on ensinnäkin aivan erilainen kuin Mäntsälän seurakunta, hyvällä tavalla. Onhan tämä isompi paikkakuntakin. On esimerkiksi enemmän erilaisia kuoroja. Mäntsälässä kuorot ovat huomattavasti pienempiä. Porvoossa Vox Consolationisin harjoitukset tekivät minuun suuren vaikutuksen: se on iso ja taitava kuoro, ja on hienoa, että mukana on myös iäkkäämpiä ihmisiä.”

Jääskeläistä ovat olleet opastamassa erityisesti kanttorit Kaisa Sidoroff ja ja Minna Wesslund. Nuoren miehen mieleen jäi myös siunaustilaisuus, jossa hän sai olla johtavan kanttorin Merja Halmetojan kanssa.
”Kanttorin työ näyttää aika lailla siltä mitä ajattelinkin. On ollut hienoa päästä seuraamaan tilaisuuksia ja toimintaa. Samalla on nähnyt muutakin seurakunnan työtä kuin kanttorien arkea.”

Jääskeläisen ammatinvalinta on vain vahvistunut. Kirkkomuusikko hänestä tulee, mitään toista vaihtoehtoa hän ei ole edes miettinyt. Matkalla ammattiin hänelle kelpaavat kaikki tilaisuudet saada soittaa.

”Täällä saan ihan lopuksi vielä soittaa Gammelbackan seurakuntakeskuksen messussa sekä Kauneimmat Joululaulut- konsertissa, mikä on tosi kivaa. Koulun tapahtumissakin mielellään soittelen taustamusiikkia. Seurakuntaan Mäntsälässä olen ilmoittanut, että minua saa pyytää vaikka taustamusiikkisoittajaksi koska tahansa.”

Kesäkiertueilla pienestä pitäen

Viime kesänä Jääskeläinen sai jo omat soittohetkensä kotikirkossaan.
”Mäntsälän kirkko on kesäisin tiekirkko. Kun pyysin, sain viime heinäkuussa pitää siellä joka tiistai oman urkuvartin kello 12. Aina oli paikalla kivasti ihmisiä, parhaimmillaan kuutisen kymmentä”, nuori urkuri muistelee.

Kirkkourkujen soittaminen Suomen eri kirkoissa on ollut Jääskeläiselle tavoite jo alle 10-vuotiaasta, ja hänen mummonsa ja vaarinsa ovat olleet mukana harrastuksessa autokuskeina ja seuran pitäjinä.
”Sanoin vaarille jo kauan sitten että haluan soittaa urkuja joka paikassa. 2011 kesällä päätettiin lähteä ajelemaan ympäriinsä ja pyytämään, pääsenkö kirkkoon soittamaan. Iitissä se onnistui ensimmäisen kerran. Seuraavina vuosina matkusteltiin yhä uudestaan, ja viime kesänä soitin jo tosi monessa kirkossa. Pohjoisin on Muonion kirkko. Paljon olemme käyneet Karjalan suunnalla, Turun tienoilla ja Ahvenanmaalla. Mieleen on jäänyt esimerkiksi Brändön pieni kirkko”, Jääskeläinen luettelee.

Kesäreissuilla Brayan Jääskeläisen matkaan on tarttunut myös laajempi kiinnostus erilaisiin kirkkoihin ja niiden hienoihin urkuihin. Historia muuttuu eläväksi musiikin mukana.

sivun alkuun